Breaking: Espanjalaiselle tuomaritoiminnalle nauretaan ympäri maailmaa.

Tai no, mitäpä breakingia tuossa nyt on. Espanjalaiselle tuomaritoiminnalle on naurettu jo pitkän aikaa. Nyt se vain sattui lähtemään ihan käsistä.

Tilanne henkilöityy tällä hetkellä Ignacio Iglesias Villanuevaan. Mieheen, joka viikonloppuna hylkäsi Lionel Messin selvän maalin Valenciaa vastaan. Selitys oli lehdissä esiintyneiden tietojen mukaan, että ”se on niin vaikeaa”. ”Sillä” tarkoitettiin melko hitaasti maaliviivan yli pomppinutta palloa.

Toki Messin maalissa vähintään yhtä iso syyllinen oli avustava tuomari Enrique Ramos, joka kenties kaivoi nenäänsä tai teki jotain yhtä kehittävää sillä välin kun olisi pitänyt keskittyä työntekoon. Voit tästä lukea, miten Luis Suárez solvasi Ramosia oikeusmurhan jälkeen.

Seuraava emämunaus

No, se ei jäänyt viimeiseksi. Eilen illalla pelattiin Copa del Reyn ottelu Espanyolin ja Tenerifen välillä. Samainen Iglesias Villanueva päätti viedä pallon pilkulle hieman kyseenalaisen käsivirheen myötä.

Pallo osui käteen, se on selitettävissä. Mutta mitenkähän Iglesias Villanueva aikoo selittää sen, että rike tapahtui yli metrin rangaistusalueen ulkopuolella? Alla pari kuvaa, jotka jättävät aika vähän tulkinnanvaraa. Voit lukea Tenerifen päävalmentajan ja puheenjohtajan avautumiset pelin jälkeen tästä ja tästä.

Radio MARCA Tenerife

@RadioMarcaTfe
El indignante penalti que solo vio Iglesias Villanueva radiomarcatenerife.com/?p=88010

Eivätkä nuo ole olleet ainoita isoja virheitä. En puhuisi asiasta näin voimakkain sanankääntein, jos kyse olisi vain parista yksittäisestä virheestä. Ongelma on se, että isoja virheitä tulee ihan jatkuvasti. Aiemmin tällä kaudella Barcelona teki maalin, vaikka pallo oli jo käynyt selvästi päätyviivan toisella puolella. Isoja paitsiovirheitä (siis sellaisia jotka avustavan pitäisi nähdä) tapahtuu harva se kierros.

Tuomaripomo puhuu puuta heinää

Tuomarit ovat osa ongelmaa. Toinen – paljon merkittävämpi – osa on se, että ongelmaa ei haluta tunnistaa. Messin haamumaalin jälkeen Espanjan erotuomaripomo Victoriano Sánchez Arminio sanoi Marcan haastattelussa, että Iglesias Villanueva vihelsi hyvin ja että hän saa aivan turhaan kuraa niskaansa.

Vihelsi hyvin? Saa turhaan kuraa niskaansa? Huhhuh, mitä puuta heinää.

Sanon nyt melko selkein perättäisin sanoin: pää pois per*eestä. Pahoittelen hieman alatyylistä kielenkäyttöäni, mutta ei tämä voi ihan oikeasti jatkua näin. Muuttuuko koskaan yhtään mikään, jos pomotasolla ei tunnisteta tai haluta tunnistaa ongelmaa?

[readmore from=mielipide]

Sanat eivät kerro aina kaikkea, mutta teot kertovat. Se olisi ollut ymmärrettävää, että Sánchez Arminio olisi julkisesti puolustanut Iglesias Villanuevaa, mutta tehnyt jotain toimenpiteitä asian eteen. No mitä tehtiin? Ei niin mitään. Minkäänlaista ”lepovuoroksi” naamioitua hyllytystä ei tullut, vaan Iglesias Villanueva päästettiin sekoilemaan Espanyolin ja Tenerifen väliseen peliin. Eikä ihan nappiin taas mennyt.

Viime aikoina olen vertaillut La Ligaa Valioliigaan. Ei se suinkaan niin ole, että Englannissa kaikki olisi paremmin – usein päinvastoin. Mutta tuomariasia on yksi niistä, jotka hoidetaan Englannissa huomattavasti paremmin. Mitä tapahtui kun kiistelty Mike Dean teki tarpeeksi isoja mokia tarpeeksi tiheästi? Hänet hyllytettiin määräajaksi. Ei mitään show’ta. Deania ei vain yksinkertaisesti aseteltu vähään aikaan valioliigapeleihin.

Tunaroinnilla liian iso hinta

Tällä hetkellä isot tuomarivirheet vaikuttavat liikaa lopputuloksiin. Barcelona jäi Valenciaa vastaan 1-1-tasapeliin. Tenerife putosi Copa del Reystä juurikin yhden maalin erolla. Viime kaudella Barcelonalta hylättiin niin ikään päivänselvä maali. Katalaanit hävisivät liigamestaruuden muutaman pisteen erolla.

Ymmärretäänköhän Espanjan jalkapalloliiton johdossa, että puhutaan aika isoista asioista. Farssimainen tuomaritoiminta ei vain voi jatkua näin.

Suomen Vitosessa tuomarit eivät välttämättä ole aina erityisen hyviä, mutta eivät ole pelaajatkaan. Espanjan La Ligassa sen sijaan palloilevat monet maailman parhaista pelaajista. Maailman parhaat pelaajat ansaitsisivat maailman parhaat tuomarit. Valitettavasti Espanjassa näin ei ole.

Seurojen vastuu?

Parhaat pelaajat pelaavat parhaissa seuroissa (lue Barcelonassa ja Real Madridissa). Barcelona ja Real ovat myös kaksi ylivoimaisesti rikkainta seuraa Espanjassa.

Nyt kun tuomarivirheitä on jo tarpeeksi nähty, pitäisikö Barçan ja Realin ottaa tässä asiassa johtavien toimijoiden rooli. Kaikkea lokaa ei voi kaataa La Ligan päälle. Jos Barcelonalla ja Realilla on tarpeeksi tahtoa oikeasti muuttaa asioita, kaksikolta kyllä löytyy taloudellista muskelia muutosten toteuttamiseen.

Teknologisia apuvälineitä on sanottu liian kalliiksi etenkin pienille seuroille. Mitä jos Barcelona ja Real ottaisivat pienen taloudellisen iskun koko joukkueen (La Liga -seurojen) puolesta ja subventoisivat pieniä seuroja. Saataisiin hyvää kaikille, eikä välttämättä aina tarvitsisi puhua tuomareista.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila