La Liga aikoo valittaa PSG:stä Euroopan Unioniin – ”Kritisoimme valtioiden sekaantumista jalkapalloon”
Kuva: Getty Images
La Liga on valmis valittamaan PSG:stä Euroopan Unioniin.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas kertoi uutistoimisto EFE:lle, että valituksen aiheena on PSG:n aiheuttama vääristymä jalkapallon siirtomarkkinoilla. Asiasta uutisoi Football España.
– Meillä on kanne valmiina, Tebas sanoi.
– La Liga odottaa vuoden loppuun ja antaa ensin UEFA:lle mahdollisuuden puuttua tilanteeseen.
La Liga koki omakohtaisesti PSG:n mahdin viime kesänä, kun Neymar siirtyi Barcelonasta ranskalaisseuraan 222 miljoonalla eurolla. Samalla siirtosummien maailmanennätys yli kaksinkertaistui.
– Jo ennen kuin Neymar siirtyi PSG:hen, sanoin hänelle [PSG:n puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifille], että me kritisoimme valtioiden sekaantumista jalkapalloseurojen toimintaan.
PSG teki viime kesänä Neymarin lisäksi toisenkin ison hankinnan, kun Kylian Mbappé siirtyi Monacosta Pariisiin. PSG:n omistaa qatarilainen sijoitusyhtiö. Käytännössä omistaja on Qatarin valtio, jonka kassaa voitaneen pitää pohjattomana.
PSG ei ole ainoa valtio-omisteiseksi laskettava seura. Esimerkiksi Manchester City on käytännössä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien omistuksessa.
– Jos UEFA ei ole tässä asiassa vahva, me viemme asian Euroopan Unioniin. He [UEFA] avasivat kurinpitokäsittelyn PSG:tä vastaan, mutta he eivät ole toimineet Manchester Cityä vastaan. Tämä ei meille riitä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Virallista: Dani Ceballos jättää Real Madridin
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin