Atlético Madrid jatkaa Copassa, mutta sai huolia toisesta ottelusta – Toinenkin baskijengi koki katastrofin!
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid eteni Copa del Reyssä 16 parhaan joukkoon lyötyään kotikentällään Elchen maalein 3-0. Avausosassa oltiin päädytty 1-1 -tasapeliin, joten Colchoneros sai yhä panna parastaan.
Atléticon avausmaalin puski 31. minuutilla kulmapotkusta José María Giménez. Vain kaksi minuuttia myöhemmin numeroiksi muuttui jo 2-0, kun Fernando Torres teki ensimmäisen maalinsa Wanda Metropolitanolla. Torres siirsi siististi Koken laukoman pallon reboundin maaliin.
Toisella puoliajalla El Niño oli jälleen terävänä paikalla ja teki jo illan toisen maalinsa. Maalisyöttö kirjattiin vaihdosta juuri kentälle tulleelle Sime Vrsaljkolle. Lisäosumia ei nähty, mutta 3-0 -voitto varmisti kevyesti Atléticon jatkopaikan.
Atléticon kannalta huolestuttavia uutisia kantautui sen sijaan Las Palmasista, jossa Atléticoon tammikuussa siirtyvä Vitolo loukkaantui ensimmäisen jakson lisäajalla. Espanjan maajoukkuemies on kärsinyt pitkin syksyä loukkaantumisista, mutta ensiarvioiden mukaan tuorein vamma vaikuttaa astetta vakavammalta.
Vitolo poistui kentältä itkien, ja voi hyvin olla, että ainakin miehen pelit kasvattajaseura Las Palmasissa ovat jo pelatut. Sevilla-fanit puhuvat Twitterissä ilkeään sävyyn myös ”karmasta”. Vitolon sanotaan pettäneen Sevillalle antamansa suullisen lupauksen jatkosopimuksesta miehen pantua nimensä Atléticon sopimuspaperiin.
Vitolo goes off injured in tears, in a Copa del Rey game of little importance. Probably just played his last game for Las Palmas.
Otra barbaridad de Pako Ayestaran. En eliminatoria sentenciada prefiere no subir a nadie del filial para una posición tan mermada en la UD como los extremos. Decide arriesgar a Vitolo. Este se lesiona y lo pierde para la liga y probablemente ya vuelva con el Atleti. De vergüenza
Más que merecido el gol del Formentera. Vergonzoso una vez más. Ziganda, dimite.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona –
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
