Karkasiko MM-kisapaikka sabotaasiin? – Puolelle joukkueesta ruokamyrkytys, treeneihin ei oikeita palloja
Kuva: Getty Images
Vielä viime viikolla Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangin tähdittämä Gabon elätteli toiveita maan historian ensimmäisestä paikasta MM-kisoissa. Lauantaina edessä oli vieraspeli Marokossa, ja siinä kärsitty 0-3 -tappio teki kuitenkin Gabonin kisahaaveista selvän.
Nyt julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan Gabon joutui valmistautumaan otteluun varsin hämärissä olosuhteissa. Joukkueen maineikas espanjalaisvalmentaja José Antonio Camacho kertoo peliä edeltäneistä tapahtumista erittäin mielenkiintoisia yksityiskohtia ja vihjaa marokkolaisten sabotoineen vieraidensa valmistautumista. Jopa puolet Gabonin pelaajista kärsi ripulista pelipäivänä.
– Meillä oli kaksi vaikeaa ottelua. Niistä toinen oli Norsunluurannikossa, ja sen me voitimme. Toinen oli Marokossa, siellä tapahtui erikoisia asioita, Camacho kertoi Cadena SER:in El Largueron haastattelussa.
– Puolella joukkueesta oli koko päivän jatkunut ripuli ja vatsavaivoja. Meidän piti mennä syömään ravintolaan hotellin ulkopuolella yhdeltä iltapäivällä. Jouduimme aterioimaan viideltä pienessä huoneessa, piilossa. Kun tällaisia asioita tapahtuu ennen tärkeää ottelua…
Camacho on valmentanut Gabonia vasta viime vuoden joulukuusta, mutta Gabonin pelaajilla oli Marokosta ikäviä muistoja jo aiemmasta Afrikan mestaruusturnauksesta.
– Pelaajat olivat epäluuloisia ja sanoivat, että meidän pitää olla varovaisia. Täällä voi aina sattua jotain ennen tärkeitä otteluita.
Joukkue epäilee ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi Gabonin joukkueen hotellissa tarjottua appelsiinimehua.
– On outoa, että vielä nykyaikanakin tällaista tapahtuu. Vietin itsekin koko aamun vessassa. Pelaajat, jotka eivät juoneet appelsiinimehua olivat kunnossa, mutta sitä juoneet eivät. Minä itse join vain pienen hörpyn. Se mitä tapahtui, on todella kummallista, Camacho kertoo.
– Pelaajat olivat jo varoittaneet minua syömästä hotellin ruokaa. Jotkut pelaajista eivät koskeneet siihen, vaan tilasivat ruokaa hotellin ulkopuolelta. Se on karu totuus.
Camacho itse pelasi lähes 600 ottelua Real Madridin paidassa ja voitti yhdeksän La Liga -mestaruutta. A-maaotteluita hänelle tilastoitiin 81. Hän on myös valmentanut sekä Real Madridia että Espanjan maajoukkuetta, sekä muun muassa Benficaa. Marokon paremmuutta kentällä hän ei halua kiistää.
– Pelillisesti Marokko oli paljon parempi. En tiedä, montako avauskokoonpanon miestä menetimme, koska he ravasivat vessassa. Olimme voimattomia ja kehomme uupuneita. Koko valmennusjohto oli vuoteenomana, ja minä olin meistä parhaissa voimissa.
– En silti aio itkeä, että menetimme mahdollisuuden MM-kisoihin. Marokko oli paljon parempi, mutta jotain outoa täällä tapahtui.
Camacho puhui aiheesta jo lehdistötilaisuudessa, mutta kunnolla ääntä epäselvyydet saivat vasta, kun Aubameyang avasi suunsa sosiaalisessa mediassa.
Moitié de l'équipe + le staff mal de ventre incroyable le jour du match 



ah non c'est fort
quel sacré jus d'orange
ce matin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid rustasi 30-vuotiaalle puolustajalle monivuotisen sopimuksen
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita