Valmentaja selitti Cristiano Ronaldon penkittämistä – ”Oli monta tekijää, jotka johtivat päätökseen”
Kuva: Getty Images
Portugalin maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos joutui selittämään lauantain Andorra-ottelun jälkeen sitä, miksi kapteeni Cristiano Ronaldo aloitti vaihtopenkillä.
Toiselle puoliajalle kentälle vaihdettu Ronaldo, 32, viimeisteli voittomaalin MM-karsintaottelussa, joka päättyi Portugalin 2–0-vierasvoittoon.
– Mietin sitä paljon. Mietin, no, Ronaldo ei harjoitellut 100-prosenttisesti kahden työpäivän aikana, Santos perusteli päätöstään RTP:n mukaan.
– Oli monta tekijää, jotka johtivat tähän päätökseen. Pelit ovat monimutkaisia. Yritin selvitä ja tehdä parhaan mahdollisen päätökseen. Huolimatta siitä, oliko se kyseenalaista vai ei, päädyimme voittamaan. Vain sillä on merkitystä.
Andorran maalivahti Josep Gomes oli päässyt varsin helpolla siihen asti, kunnes Ronaldo aloitti maalinteon 63. minuutilla. Santosin mukaan tekonurmi aiheutti ongelmia portugalilaisille.
– Tiesimme, että siitä tulisi vaikeata. Sen huomasi, että joukkueella oli vaikeuksia sopeutua kenttään, ja kun he puolustivat hyvin tiiviisti, (meiltä) puuttui momentum, päävalmentaja pohti.
– Minun oli pakko vaihtaa Ronaldo kentälle, toinen hyökkääjä. Silloin kaikki parantui pelissämme.
Santosin mukaan voiton lisäksi tavoitteena oli välttää kortit ja loukkaantumiset suoran MM-kisapaikan ratkaisevan Sveitsi-ottelun alla.
Lähde: FourFourTwo
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta