Athletic Bilbao ahdingossa Eurooppa-liigassa, myös Real Sociedadille tappio
Kuluvan vuosikymmenen aikana peräti viisi kertaa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä nähty ja keväällä 2012 aina kilpailun loppuotteluun saakka edennyt Athletic Bilbao on vaikeuksissa tämänkertaisessa lohkovaiheessaan. Avausottelussaan Athletic jäi maalittomaan tasapeliin Hertha Berlinin kanssa, ja tänään tuloksena oli 0-1 -kotitappio ukrainalaiselle Zorya Luhanskille.
Lievästi ottelun ensimmäistä puoliaikaa hallinnut Athletic joutui alakynteen 26. minuutilla, kun Igor Kharatin puski kulmapotkusta vieraat johtoon. Hallinnastaan huolimatta Athletic ei enää takaiskusta toipunut, vaan koki kahdeksan ottelun tauon jälkeen kotitappion europeleissä. Maalintekoyritykset tilastoitiin Athleticin hyväksi 16-10, mutta maalitili tämän kauden europeleissä ei vieläkään auennut.
Bilbaon J-lohkoa johtaa kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä syksyn suuri yllätysjoukkue, piskuinen Allsvenskan-seura Östersund. Tänään Hertha Berlinin 1-0 kaatanut Östersund on Bilbaon kahden seuraavan ottelun vastustaja.
L-lohkossa vastakkain asettuivat kaksi murskavoitolla eurokautensa aloittanutta joukkuetta. Pietarin Zenit oli piessyt alkajaisiksi makedonialaisen Vardarin 5-0 ja Real Sociedad puolestaan Rosenborgin 4-0.
La Ligassa Real Sociedadin ote oli alkanut lipsua, eikä hyvältä näyttänyt Pietarin illassakaan, vaikka La Real palloa ja peliä hallitsikin. Emiliano Rigonin (5′) ja Aleksandr Kokorinin (24′) maalit veivät Zenitin jo turvalliselle karkumatkalle. Molempia maaleja edelsi vierasjoukkueen paha puolustusvirhe, ja etenkin toisesta maalista syyt niskoilleen saava maalivahti Geronimo Rulli nähnee vielä arviointivirheestään painajaisia.
Puolustaja Diego Llorenten kavennusmaali jakson päätteeksi piti vieraat kuitenkin vielä mukana pelissä.
Aleksandr Kokorinin illan toinen maali 60. peliminuutilla teki Real Sociedadin aseman jälleen tukalammaksi. Valmennusjohto reagoi tuomalla kentälle luottomiehet Willian Josén, Juanmin ja hieman myöhemmin myös Asier Illarramendin.
Palloa ei kuitenkaan enää maaliin saakka saatu, ja niin pisteet pysyivät Venäjällä maalein 3-1. Seuraavaksi Real Sociedad kohtaa kahdesti peräkkäin Vardarin.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde