Puolustaja hylkäsi siirron Barcelonaan alle vuosi sitten – nyt jäi kiinni dopingista
Kuva: Getty Images
Ei siitä ole kauankaan, kun Darijo Srna yhdistettiin siirtohuhuissa vahvasti Barcelonaan. Sittemmin tilanne on hieman muuttunut, sillä mies jäi kiinni dopingista.
Viime talven siirtomarkkinoiden avautuessa puhuttiin hyvin voimakkaasti sen puolesta, että Barca olisi hankkimassa Srnan Šah’tar Donetskista. Toukokuussa 35-vuotias puolustaja sanoi näin:
– Kaikki tietävät huhuista, joiden mukaan olin menossa Barcelonaan, mutta sydämeni on täällä. Kerroin seuramme presidentille tuolloin, että olen onnellisempi, jos voitan Ukrainan liigan Šah’tarin kanssa, kuin Mestarien liigan Barcelonan kanssa.
Nyt ei välttämättä tule enää yhtään Mestarien liigan tai edes Ukrainan liigan voittoa. Mies kun jäi kiinni dopingtestissä. Tuomiota ei ole annettu, ja Srna itse väittää ettei hän ole nauttinut tietoisesti kiellettyjä aineita.
– Tutkin aineen alkuperää ja teen yhteistyötä NADCU:n [Ukrainan antidopingtoimisto] kanssa, Srna sanoi tiedotteessa The Sunin mukaan.
– Voidakseni keskittyä puolustukseeni olen päättänyt pitää pelaamisesta tauon siksi aikaa, kunnes asia on selvitetty. Keskityn nyt vain puhdistamaan nimeni ja maineeni.
Srna on pelannut Šah’tarin paidassa kesästä 2003 lähtien. Hän ollut tälläkin kaudella joukkueensa ykkösvaihtoehto oikean pakin tontille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Ei Barcelona, Ei Atlético vaan Real Madrid – Bernardo Silva lähellä sopimusta
- Virallista: José Mourinho on Real Madridin uusi päävalmentaja
- Keskikenttäpelaaja poistumassa Barcelonasta
- José Mourinho tapasi Real Madridin seurajohdon – tällaisia hankintoja hän haluaa
- Raphinha: ”Minä ja Vinícius Júnior voimme tuoda kotiin MM-pokaalin”
- Real Madridista lähtevää Álvaro Arbeloaa viedään yllättävään osoitteeseen
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Sky: Real Madrid havittelee Valioliigan huippupuolustajaa
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Näkökulma: Oliko Florentino Pérezin lupaus pelkkä strateginen liike?
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski sai La Liga -siirron
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Espanja valmistautui MM-kisoihin – näin kävi Perua vastaan
- MD: Barcelonan Raphinha saa jättitarjouksia Saudi-Arabiasta
- Atléticolta täyslaidallinen Real Madridille: ”Saatte meidät nauramaan jopa enemmän kuin Barcelona”