Musiikkiharrastus inspiroi Sevilla-hyökkääjän tuuletuksen: ”Voimme kaataa Real Madridinkin”
Kuva: Getty Images
Sevilla hankki kesällä Sampdoriasta Kolumbian maajoukkuehyökkääjä Luis Murielin, jolta odotetaan Nerviónilla suuria. Tekihän Muriel viime kaudella Serie A:ssa kelvolliset 11 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Sevilla maksoi 26-vuotiaasta Murielista seuran ennätyssumman 20 miljoonaa euroa.
Korkeat ovat Murielin omatkin odotukset uudessa seurassa.
– Kun Sevillasta soitettiin, en epäröinyt hetkeäkään. Seura pärjää erittäin hyvin Espanjassa ja on saanut nimeä Euroopassakin. Sevilla on hyvä paikka ottaa seuraava askel eteenpäin. Uskon, että seura on maanosan viiden-kuuden parhaan joukkueen joukossa, Muriel sanoo ExtraTimen haastattelussa AS:n mukaan.
Sevillassa on myös historiaa tehokkaista kolumbialaisista, sillä aiemmin joukkue sai nauttia Murielin maanmiehen Carlos Baccan palveluksista.
– Carlos pärjäsi hienosti ja voitti kaksi kertaa Europpa-liigan, mutta jokainen kirjoittaa oman tarinansa. Minusta maksettu siirtosumma on puolestaan hyvä motivaation lähde.
– Serie A:ssa totuin etsimään tilaa sieltä, missä sitä ei ollut. Espanjassa tilaa on paljon ja voin käyttää ominaisuuksiani paremmin, aivan kuten Granadassa vuonna 2010. Silloin olin kuitenkin hyvin nuori ja tein hirveästi virheitä.
Muriel uskoo, että myös Real Madrid on Sevillan voitettavissa.
– Haluamme jatkaa La Ligan 4-5 parhaan joukossa ja lujittaa mainettamme Euroopassa. Ensin täytyy saavuttaa jatkopaikka Mestarien liigassa ja sitten katsomme jatkoa.
– Madrid on näyttänyt voittamattomalta viime vuosina, mutta luotan siihen, että voimme lyödä heidät. Sama pätee Barcelonaan. Ne joukkueet eivät enää näytä siltä, että olisimme hävinneet heille jo ennen peliä. Jos teemme työmme hyvin, voitto niistäkin on mahdollista.
Vielä Muriel ei ole maalitiliään La Ligassa avannut – ei Granadassa pelaamassaan seitsemässä pelissä vuonna 2010 eikä tällä kaudella – mutta kun niin käy, on miehellä tuuletus valmiina.
– Esitän soittavani haitaria. Olen opetellut soittamaan sitä kahden vuoden ajan. Kuuntelin haitarimusiikkia Kolumbiassa lapsena, ja pidän siitä kovasti.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista