Real Madridin taituri käärmeissään FIFA:lle: ”Meidät herätettiin kuin armeijassa”
Suomen MM-karsintalohkon seitsemäs ottelukierros saatiin valmiiksi vasta sunnuntain puolella. Muiden pelien tavoin lauantaille ohjelmoitu Kroatia-Kosovo jouduttiin keskeyttämään rankkasateen tärveltyä pelikentän pelikelvottomaan kuntoon.
Ottelu pelattiin loppuun sunnuntaina iltapäivällä, ja lohkoa johtava Kroatia onnistui kuin onnistuikin rutistamaan pelistä nihkeän 1-0 -voiton Domagoj Vidan toisen puoliajan maalilla.
Kroatian ja Real Madridin supertähti, Vidan maalin alustanut Luka Modric ei kuitenkaan ollut alkuunkaan tyytyväinen tapaan, kuinka FIFA ottelun pelaamisen järjesti ja kuinka pelaajia tiedotettiin.
– Lauantai-iltana meille sanottiin, että ottelua ei pelata. Totta kai käytimme tilaisuuden hyväksemme, jotta voisimme nukkua vähän pidempään. Aamulla meidät kaikki kuitenkin herätettiin kuin armeijassa! Emme siis luonnollisesti valmistautuneet kovinkaan hyvin peliin, Modric sanoi pelinjälkeisessä lehdistötilaisuudessa AS:n mukaan.
– FIFA osoitti, etteivät pelaajat merkitse heille mitään. Heille oli tärkeää vain, että ottelu pelataan. Lauantaina kentällä oli todella vaikeaa pelata, mutta kukaan ei piitannut siitä, koska koska heidän täytyisi siirtää Turkki-Kroatia keskiviikolle, keskikenttäpelaaja jatkoi.
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- Real Madrid murskasi Racing Santanderin – Yan Diomande vastasi illan komeimmasta osumasta
- Barcelona murskavoitolla takaisin La Ligan kärkeen
- Diego Simeone teki La Liga -historiaa
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”
- AS: Barcelona ja Atlético Madrid kiinnostuivat Manchester Unitedin tähdestä
- Massiivinen muutos La Ligassa – tuomarit joutuvat kameroiden eteen
- Hansi Flick: Barcelona etsii vahvistusta
- MD: Interin tähtitoppari valmis neuvottelemaan Barcelonan kanssa jälleen