Pelé puolustaa kummastusta herättänyttä Barcelona-hankintaa – ”Hän tulee yllättämään monet”
Kuva: Getty Images
Moni ei ollut uskoa korviaan, kun kuuli Barcelonan maksaneen 40 miljoonaa euroa 29-vuotiaasta Paulinhosta.
Brasilialaispelaaja siirtyi La Ligaan Kiinan pääsarjasta, jota ennen hän edusti Tottenhamia. Aika Valioliigassa oli kuitenkin vaikeaa. Tästä kertoo muun muassa se, että Tottenham-kannattajien äänestyksessä hänet valittiin seuran historian huonoimmaksi pelaajaksi.
Nyt yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana jalkapalloilijana pidetty Pelé on kommentoinut asiaa, ja kertonut uskovansa maanmiehensä kykyihin.
– Barcelonassa tapahtuu parhaillaan paljon muutoksia, mutta Paulinho tulee yllättämään monet.
Pelén mielestä useat tuijottavat liikaa hänen edellistä sarjaansa.
– Ennen hänen siirtoaan Barcelonaan, hän pelasi Kiinassa, mutta hänellä oli myös paljon muita vaihtoehtoja muun muassa Saksasta ja Italiasta.
– Hän meni Kiinaan, koska valitettavasti bisnesmiehet ovat he, jotka päättävät minne pelaajat menevät, koska juuri he myyvät pelaajat muualle.
– Jotkut ajattelevat: ”miksi hän pelaa siellä eikä esimerkiksi Espanjassa tai Argentiinassa. Hän ei voi olla kovin hyvä.” Hän kuitenkin meni sinne, koska hänellä ei ollut juuri muita vaihtoehtoja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista