Sevilla on hankkinut siirtoikkunan viimeisillä hetkillä lisää leveyttä puolustukseensa. Se ilmoitti torstain ja perjantain välisenä yönä lainanneensa Lionel Carolen itselleen turkkilaisseura Galatasaraysta.

26-vuotias ranskalainen pystyy pelaamaan sekä puolustuksen vasemmalla laidalla että topparina. Viime kaudella hän sai joukkueessaan kiitettävästi vastuuta, sillä otteluita kertyi kaikki kilpailut mukaan lukien 31 kappaletta.

Sevilla tiedottaa verkkosivuillaan, että lainasiirrossa on myös pykälä, jonka myötä seura saa halutessaan ostaa pelaajan itselleen kesällä 2018. Summaa ei kerrota, mutta sen arvellaan olevan 3-5 miljoonaa euroa.