Gazzetta dello Sport: Diego Simeonen poika on vaihtamassa seuraa – uusi seura maksaa yli 20 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Italialaisen Gazzetta dello Sportin mukaan Genoa ja Fiorentina ovat päässeet yhteisymmärrykseen Giovanni Simeonen siirrosta. Fiorentina maksaa Genoalle Diego Simeonen pojasta noin 25 miljoonaa euroa.
Huomenna 22 vuotta täyttävän Simeonen debyyttikausi Euroopassa sujui mallikkaasti. Ensimmäisellä Serie A -kaudella syntyi 11 täysosumaa heikon kauden pelanneen Genoan riveissä. Genoa tekee Simeonella loistavaa bisnestä, sillä seura hankki Simeonen vuosi sitten vain viidellä miljoonalla eurolla.
Tiedettävästi myös Sevilla ja Villarreal olivat Atlético-luotsin pojan kintereillä, mutta Simeone päätti jäädä Italiaan. Giovanni Simeone on aikaisemmin todennut unelmoivansa siirrosta Atléticoon jossain kohtaa uraansa, mutta kärjen isä ei halua hankkia poikaansa punavalkoisten riveihin.
– Hän pelasi loistavan debyyttikauden ja tykkään hänen vahvuuksistaan, mutta en kuitenkaan hankkisi Giovannia omaan joukkueeseeni. Se olisi iso uhraus, eikä jalkapallossa pitäisi olla uhrauksia. Olen varma, että hänestä kehittyy vielä suurpelaaja, Cholo Simeone totesi keväällä espanjalaismedioille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan