Sevilla-kapteeni huolissaan joukkuekaverinsa mahdollisesta Atlético-siirrosta: ”Hänellä on valtava rooli”
Kuva: Getty Images
Vitolon tulevaisuus on auki. 27-vuotiaan Espanjan maajoukkuelaiturin odotetaan siirtyvän Sevillasta Las Palmasiin lainalle, jonka kautta Atlético hankkisi Vitolon itselleen.
Sevillan seurapresidentti José Castro ehti jo aikaisemmin todeta julkisesti, että Vitolo siirtyy ainoastaan siinä vaiheessa, jos joku seura on valmis maksamaan Vitolon 40 miljoonan euron ulosostohinnan. Espanjalaismedioiden mukaan Atlético on ollut jo pidemmän aikaa valmis maksamaan kyseisen summan, mutta siirtokiellon vuoksi Atléticon pitää Las Palmasin lisäksi vakuuttaa myös Sevilla syyskauden lainaoperaatiosta.
Sevilla-kapteeni Vicente Iborra ei katsoisi hyvällä ystävänsä siirtoa.
– Toivottavasti hän jää tänne. Vitololla on valtava rooli joukkueessamme ja hän on myös suuri tärkeä pala pukukoppiamme. Olisi hyvin vaikeaa korvata häntä. Meidän pitää pitää huolta Vitolon kaltaisista pelaajista, jotka antavat kaikkensa joukkueellemme vuodesta toiseen. En katsoisi hyvällä hänen siirtoa, jos se tapahtuisi näin huonolla tavalla, Iborra viittasi pelaajan lähtöpuheisiin Marcan haastattelussa.
– Tunnen Vitolon loistavasti ja jos olisin hän, niin pysyisin vielä pitkään Sevillassa.
Vitolo on entinen Las Palmasin pelaaja, jonka vuoksi Espanjan maajoukkueessa suureen rooliin viime aikoina noussut laituri olisi valmis pelaamaan syyskauden kasvattiseurassaan siirtyäkseen myöhemmin Atléticoon. Vitolo ja Atlético ovat päässeet jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta, jos madridilaismediaan on uskominen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin