Sport: Barcelona-puolustaja ei kuulu uuden valmentajan suunnitelmiin – pelaaja ei ole valmis lähtemään
Kuva: Getty Images
Portugalilaisseura Sportingin päävalmentaja Jorge Jesus toivoo, että seura pystyisi allekirjoittamaan sopimuksen Barcelonan Jérémy Mathieun kanssa kesän aikana. Asiasta kertoo espanjalaismedia Sport.
Kolme vuotta sitten hankitun Mathieun viime kausi oli pettymys. 20 miljoonaa euroa maksanut pakki sai esityksistään runsaasti kritiikkiä, ja lopullinen aallonpohja koettiin Mestarien liigan puolivälierissä. Barcelona-luotsi Luis Enrique veti Mathieun pois kentältä puoliajalla, kun Barcelona kärsi 3-0-tappion Juventusta vastaan.
Toinen espanjalaislähde Marca kertoo, että myös saksalainen Bayer Leverkusen on kiinnostunut Mathieusta. 33-vuotias ranskalaispakki on tällä hetkellä loukkaantunut akillesjänneongelmien takia.
Sportin mukaan on epätodennäköistä, että Mathieu kuuluisi uuden päävalmentajan Ernesto Valverden ensi kauden suunnitelmiin. Tästä huolimatta Mathieu on päättänyt jäädä Barçaan, koska hänen sopimuksessaan on vielä vuosi jäljellä.
Viime kausi oli pettymys Mathieun lisäksi hänestä kiinnostuneille seuroille. Laitapuolustajankin paikalla pelannut Ranskan maajoukkuemies ei loppukaudesta enää kuulunut valmentajan suunnitelmiin.
Vaikka vastuuta kertyi 1 145 minuuttia, tehoja syntyi ainoastaan yhden maalin verran. Syöttötilille ei napsahtanut merkintöjä. Mathieu sai paljon kritiikkiä siitä, ettei hän osannut nousta laitapuolustajan paikalta.
Sekä Sporting että Bayer Leverkusen pelasivat kaudella 2016–2017 Mestarien liigaa. Kausi päättyi kuitenkin mollivoittoisesti, kun Sporting jäi Portugalissa ilman pokaalia ja Leverkusen vajosi Bundesliigassa sijalle 12. DFB-Pokalissa seura tippui Sportfreunde Lotten käsittelyssä. Sportfreunde Lotte kuuluu Saksan jalkapalloilun kolmannen sarjatason alempaan keskikastiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan