Marca: Real Madrid harkitsee puolustuksensa vahvistamista Juventuksen avainpelaajalla
Real Madridin puolustukseen jää suurella todennäköisyydellä kuluvan kauden päätteeksi Pepen kokoinen aukko täytettäväksi.
Yksi vaihtoehto aukon täyttämiseksi olisi hyvää jälkeä Saksassa Lukas Hradeckýn joukkuekaverina tehnyt Jesús Vallejo. Nuorukainen on Eintraht Frankurtissa lainalla Real Madridista, joten hänet ”Los Blancos” saisi itselleen niin halutessaan. Espanjalaisseuran johtoporras on kuitenkin huhujen mukaan tullut siihen tulokseen, että Vallejon kehityksen kannalta paras ratkaisu olisi kerätä vielä lisää kokemusta toisella lainalla vietetyllä vuodella.
Tämä tarkoittaisi sitä, että Real Madridin tulisi hankkia uusi pelaaja keskuspuolustukseen. Espanjalaismedia Marcan mukaan joukkue tahtoo uuden ostoksen olevan jo tasonsa maailman huipulla osoittanut nimi. Tällainen olisi esimerkiksi Mestarien liigan loppuottelussa vastaan tuleva Leonardo Bonucci, joka on lähteen tietojen mukaan tällä hetkellä Real Madridin ykköstavoite Pepen korvaajaksi.
30-vuotias italialaispuolustaja on ollut yhdessä Gianluigi Buffonin ja Giorgio Chiellinin kanssa Juventuksen alakerran tukipilareita jo usean vuoden ajan. Hänellä on sopimusta torinolaisseuran kanssa vuoteen 2021 asti, joten pelaajan kerrotaan maksavan vähintään 40 miljoonaa euroa.
Bonuccin houkutteleminen olisi huomattavasti paljon helpompaa, jos Real Madrid aiheuttaisi hänelle toisen Mestarien liigan loppuottelu -pettymyksen kahden vuoden sisään. Italialainen ei ole voittanut Euroopan himotuinta kilpailua muuten menestyksekkäällä urallaan. Jos Juventus jäisi jälleen nuolemaan näppejään, niin olisi Real Madridin helpompi houkutella puolustaja riveihinsä.
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi

- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina