Barcelona harkitsee oman kasvattinsa hankkimista Valioliigasta – Pelaa vihdoin odotetulla tasolla
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan urheilutoimenjohtajalla Roberto Fernandezilla on tulossa kiireinen kesä. Hänen tärkeimmät työt on sorvata Lionel Messille uusi jatkosopimus ja löytää Luis Enriquelle oikea korvaaja, mutta myös pelaajahankintoja on tulossa.
Yksi iso ero katalonialaisseuran ja heidän kanssa mestaruudesta taistelevan Real Madridin välillä on ollut Barcelonan käytössä ollut kapea pelaajamateriaali. Kesällä seura aikoo hankkia muutaman tärkeän nimen avauskokoonpansa ja myös vahvistaa vaihtopenkkiään. Yksi rinkiä erinomaisesti laajentava pelaaja olisi todella hyvää kautta Southamptonissa pelaava Oriol Romeu. Marca uutisoi, että pelaajan siirto kasvattajaseuraansa tapahtuisi ensi kesällä, jos Barcelona saisi hankittua hänet kohtuulliseen hintaan.
25-vuotias keskikenttäpelaaja on syntynyt Kataloniassa ja vietti Barcelonan La Masiassa yhteensä seitsemän vuotta. Hän lähti kuusi vuotta sitten Chelseaan, mutta ei onnistunut raivaamaan tietään lontoolaisseuran vakiokokoonpanoon, vaan joutui hakemaan pelituntumaa useiden lainapestien kautta. Kesällä 2015 pelaaja lopulta siirtyi pysyvällä siirolla Southamptoniin.
Romeusta odotettiin huippupelaajaa, mutta alkoi jo näyttämään siltä, että hän ei pystyisi lunastamaan potentiaaliansa. Tällä kaudella keskikenttäpelaaja on kuitenkin nostanut tasoaan selvästi. Espanjalainen on pelannut kaikista Southamptonin kenttäpelaajista eniten minuutteja ja antanut eniten onnistuneita syöttöjä ottelua kohti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla