Ovi auki paluulle – siirtyykö Manchester Cityn mies jo yhden kauden jälkeen takaisin Espanjaan?
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkuemies Nolito, 30, saattaa palata Manchester Citystä kotimaahansa jo yhden kauden jälkeen, kertoo Goal.com -sivusto.
Nolito siirtyi Etihadille kesällä 2016, mutta hän on ollut ainoastaan yhdeksän kertaa avauskokoonpanossa Valioliigassa. Useamman espanjalaisseuran kerrotaan olevan kiinnostunut hänen palveluksistaan.
Esimerkiksi Celta Vigon puheenjohtajan Carlos Mouriñon mukaan pelaaja olisi tervetullut takaisin, jos hän olisi valmis joustamaan palkkapyynnössään.
– Nolito voi palata, kyllä, mutta emme pysty maksamaan hänen palkkaansa. Sama tapahtui Iagolle (Aspas), kun emme kyenneet maksamaan hänelle niin paljon, Mouriño kommentoi TVG:lle.
Häneltä tiedusteltiin myös hyvää työtä tehneen päävalmentajan Eduardo Berizzon tulevaisuudesta. Celta on edennyt ex-puolustajan alaisuudessa Eurooppa-liigan välieriin.
Berizzo, 47, aikoo tehdä jatkopäätöksensä vasta kauden lopussa. Miehen nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen.
– Kyse ei ole rahaongelmasta. Hän päättää, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa. Ottaessamme häneen yhteyttä kävi selväksi, ettei hän neuvottele kenenkään kanssa ennen liigakauden päättymistä, tuumi Mouriño.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti