EM-kultaa Portugalin paidassa voittanut laitahyökkääjä tahtoo jäädä Valenciaan vaikeasta kaudesta huolimatta
Valenciaan viime kesänä 7 miljoonalla eurolla siirtynyt Nani vakuuttaa, että tahtoo jäädä seuraan pidemmäksi aikaa. Portugalin maajoukkueessa Euroopan mestaruuden viime kesänä voittanut laitahyökkääjä ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ensimmäisellä kaudella uudessa seurassaan. Suurin syy tähän on lukuisat loukkaantumiset.
Nani kuitenkin tahtoo jäädä Mestallalle vielä ensi kaudeksi ja todistaa todellisen arvonsa joukkueelle.
– Toivon, että pysyn Valencian pelaajana vielä ensi kaudella. Minulla on sopimus tänne. Pidän Valenciasta ja tahdon saavuttaa suuria asioita tässä seurassa.
Täysin penkin alle 30-vuotiaan portugalilaisen kausi ei ole mennyt. Hän on tehnyt 20 pelaamassaan ottelussa kolme osumaa ja antanut seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Ilman loukkaantumisia lukemat olisivat kuitenkin vielä paremmat. Nyt mies vakuuttaa olevansa jo hyvin toipunut lihas- ja nivusvammoistaan.
– Tunnen itseni joka päivä paremmaksi. Teen töitä todella kovasti, että pystyisin antamaan sata prosenttia aina kentällä ollessani.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde