Atlético kaatoi Osasunan – lisäajalla kaksi epäonnistunutta pilkkua
Atlético voitti Osasunan Calderónilla luvuin 3-0. Isäntien Yannick Carrasco ampui kaksi maalia, ja Atléticon laitapuolustaja Filipe Luis teki joukkueensa kolmannen täysosuman.
Avausjakso – oikeastaan koko ottelu – oli täysin Atléticon. Ensimmäisellä jaksolla Atlético ei antanut Osasunalle käytännössä ainuttakaan maalipaikkaa. Diego Simeonen miehistö dominoi ottelua, ja loi jatkuvasti potentiaalisia maalipaikkoja.
Atlético meni johtoon avausjakson lopussa Carrascon maalilla – Filipen syötöstä. Atlético iski toisen maalinsa toisen jakson alussa. Maalintekijänä toimi jälleen Carrasco – tällä kertaa Nico Gaitánin esityöstä. Toisella jaksolla Filipe ampui isäntien kolmannen osuman.
Atlético epäonnistui lisäajalla kahdessa pilkussa . Ensimmäiseksi Carrasco yritti hattutemppua, mutta Osasuna-vahti Salvatore Sirigu pysäytti heikon yrityksen. Minuuttia myöhemmin Sirigu torjui Thomasin rangaistuspotkun.
Atlèticolle voitto merkitsi sitä, ettei Sevilla voi ohittaa madridilaisia ainakaan tällä kierroksella.
LUE MYÖS:
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Jadon Sancho saattaa siirtyä Espanjaan – näin seurapomo kommentoi
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”