Vigossa nähtiin viiden maalin ottelu – Jere Urosen Genk hävisi niukasti
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan puolivälierät käynnistyivät torstai-iltana. Celta voitti kotonaan Balaídosilla Jere Urosen Genkin lopulta luvuin 3-2.
Celta oli ennakkokaavailuissa suursuosikki pariin lähtiessä, mutta Genk ei lähtenyt vain puolustamaan – päinvastoin. Belgialaisryhmä loi ottelun alussa muutaman potentiaalisen maalipaikan ja menikin yllättäen vierasjohtoon kymmenen minuutin jälkeen, kun Jean-Paul Boëtius pääsi puskemaan pallon vapaasti isäntien verkkoon.
Celta kuitenkin tasoitti vain viisi minuuttia myöhemmin Pione Siston komealla osumalla. Norjalaislaituri pääsi sijoittamaan pallon Genk-maalin takakulmaan boksin kulmalta, ja se käynnisti isäntien pelin. Iago Aspas – kukas muukaan – ampui komean maanuoliaisen kahdestakymmenestä metristä vain kaksi minuuttia Siston maalin jälkeen, ja vei vigolaiset johtoon. Vielä ennen puoliaikaa Celtan ruotsalaiskärki John Guidetti laukoi isäntien kolmannen.
Toisen jakson puolivälissä Celta-puolustus sähläsi ja Genkin Thomas Buffel iski vieraille toisen tärkeän vierasmaalin, ja siten jätti parin täysin auki.
Toinen osa pelataan ensi viikolla Belgiassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla