Giuseppe Rossi kaatoi hattutempullaan Las Palmasin – Celta lähellä europaikkoja
Kuva: Getty Images
Celta voitti kierroksen päätosottelussa Balaídosilla Las Palmasin lopulta varsin helposti luvuin 3-1. Isäntien sankarina toimi hattutempun tehnyt Giuseppe Rossi.
Hattutemppu oli italialaiskärjen ensimmäinen La Ligassa, vaikka otteluita on takana jo 170. Loistokamppailun pelannut Rossi teki kaksi maalia avausjaksolla varsin aneemista Las Palmasia vastaan, joka oli läpi ottelun alakynnessä. Se tosin tuskin lienee suuri yllätys, koska Las Palmasin vieraspelivire on ollut jo pidemmän aikaa välttävä.
Tosin Las Palmasilla kävi varsin kyseenalainen tuuri, sillä tuomari hylkäsi David Simónin kavennusmaalin paitsiona juuri ennen Rossin toista osumaa. Simón ei ollut tilanteessa missään nimessä paitsiossa, ja se aiheuttikin purnaamista vierasleirissä.
Toisen jakson alussa Rossi täydensi hattutemppunsa komealla osumalla, mutta Las Palmas onnistui kaventamaan kymmenen minuuttia ennen loppua Pedro Bigasin kauniilla saksipotkumaalilla.
Celta nousi voittonsa myötä kuuden pisteen päähän europaikoista, mutta vigolaisilla on muita yksi ottelu vähemmän pelattuna. Las Palmas jatkaa sen sijaan heikosti alkanutta vuottaan ja jäi entistä kauemmaksi Celtasta. Valencia hengittää niskaan kahden pisteen päässä, joten Quique Setiénin miehistön on saatava kaunis pelityyli näkymään myös sarjataulukossa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista