La Ligan kierros alkoi sensaatiomaisella nousulla – Kaksi maalia viime minuuteilla
Kuva: Getty Images
La Ligan 29. kierros alkoi Espanyolin ja Real Betisin välisellä ottelulla. Pelissä edettiin hyvin pitkään ilman mainittavia tapahtumia, mutta ottelun lopussa alkoi tapahtua.
Vajaat 76 minuuttia oli pelattu, kun Real Betisin Javi Fuego kaatoi Antonio Sanabrian rangaistuspotkun arvoisesti. Pallo karkasi Sanabrialta juuri ennen rikettä, mutta tuomio oli silti täysin oikea.
Rangaistuspotkun ampui Rubén Castro, jonka sisäsyrjälaukaus upposi vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan.
Varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain alle kolme minuuttia, kun José Antonio Reyesin antama vapaapotku jäi pomppimaan rangaistualueelle. Lopulta rangaistuspotkun aiheuttanut Javi Fuego tykitti pallon puolivolleysta sisään. Real Betisin puolustaja pääsi laukauksen eteen, mutta hidastuksesta huomasi, että pallo oli noin puolimetriä maalin sisällä.
Espanyol ei kuitenkaan tyytynyt tasatulokseen, sillä varsinaisen peliajan viimeisillä sekunneilla Reyes teki tyylipuhtaan vetoharhautuksen ja laukoi rangaistusalueen rajalta heikommalla jalallaan oikeaan yläkulmaan.
Lisämaaleja ei enää nähty. Näin ollen Espanyol otti hienon kotivoiton ja nousi sarjassa kahdeksanneksi.
LUE MYÖS:
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa
- Kylian Mbappé vastasi epäilijöilleen: ”Mielestäni se ei ole normaalia”
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa