Video: Irlantilaispuolustaja syyttää Gareth Balea myöhäisestä taklauksesta: ”Hän olisi ansainnut ulosajon”
Kuva: Getty Images
Irlanti ja Wales pelasivat perjantaina maalittomaan tasapeliin päättyneen MM-karsintaottelun, jonka puhutuimmaksi tapahtumaksi nousi Irlannin Séamus Colemanin valitettava loukkaantuminen. Walesin Neil Taylor taklasi Colemania sääntöjen vastaisesti ja ajettiin tilanteessa suoralla punaisella ulos. Colemanin sääri murtui kahdesta kohtaa, ja edessä on pitkä sairausloma.
Kaukana ei kuitenkaan ollut, että Wales olisi joutunut pelaamaan ottelun loppuun kahdeksalla kenttäpelaajalla, sillä myös Real Madridin supertähti Gareth Bale syyllistyi pelissä rumaan ja myöhässä tulleeseen taklaukseen. Bale selvisi kuitenkin tilanteesta keltaisella kortilla – joka tosin sekin pitää hänet kesäkuun Serbia-ottelusta sivussa varoitustilin täytyttyä.
Taklauksen uhriksi vain sekunteja ennen Colemanin loukkaantumista joutuneen John O’Shean mielestä Bale saa kiittää onneaan, ettei tuomari kaivanut taskustaan punaista korttia. Niitissä oli kokeneen irlantilaistopparin mielestä kaikki ainekset vakavampaankin loukkaantumiseen. 35-vuotias O’Shea pystyi jatkamaan peliä, mutta on kuitenkin pikkuvamman takia sivussa tiistain ystävyysottelusta Islantia vastaan.
– Sääreeni ommeltiin useita tikkejä. Minulla kävi tuuri, kun mietitään, mitä Séamusille tapahtui. Jonain toisena iltana Wales olisi voinut saada kaksi ulosajoa, O’Shea kommentoi Irish Timesille.
– En muista, montako tikkejä oli. Lääkäri ompeli joitain syvemmälle ja joitain pintaan.
Walesin manageri Chris Coleman puolusti ottelun jälkeen sekä Balea että Tayloria. O’Shea sanoo ymmärtävänsä kovan pelin, mutta ei silti pitänyt Balen tempusta.
– Kovaa peliä odottaa, kunhan se pysyy tietyissä rajoissa. Sellaisia ovat ottelut Englantia, Skotlantia ja Walesia vastaan. Derbyissä odottaakin saavansa kovia taklauksia. Ei niissä ole mitään vikaa, mutta myöhässä tulleet taklaukset ovat eri asia.
Balen taklauksen voi katsoa alla olevasta twiitistä.
@garethBale11 that was a dirty nasty challenge don't know how you stayed on the pitch 
Should have 4-5 match ban youtu.be/laC6Ce0Fk0I
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa

- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin