Etelä-Amerikan MM-karsinnat jatkuivat äsken, kun kolmastoista kierros pyörähti käyntiin. Yön kamppailut sisälsivät kaksi ehdotonta huippukamppailua, kun Brasilia vieraili Uruguayssa ja Argentiina isännöi Chileä.

Uruguay-Brasilia – Brasilia käytännössä varmisti kisapaikkansa

Karsintalohkokärkenä kierrokselle lähtenyt Brasilia sai vastaansa lohkossa toisena olevan Uruguayn Montevideossa. Uruguay joutui pelaamaan ilman Luis Suárezia, joka oli pelikiellon takia sivussa ottelusta.

Ottelu alkoi vaudikkaissa merkeissä, sillä isännille vihellettiin rangaistuspotku vain seitsemän minuutin jälkeen. Marcelo tiputti pallon huolimattomasti Brasilian maalilla pelanneelle Alissonille. Edinson Cavani pääsi syöttöön väliin, ja Alisson kaatoi PSG-kärjen kentän pintaan. Pallo pilkulle ja Cavani ampui itse varmasti pelivälineen verkkoon.

Brasilia ei kuitenkaan suostunut olemaan takaa-ajoasemassa kymmentä minuuttia pidempään. Guangzhoussa nykyään ammattiaan harjoittava Paulinho laukoi yhden karsintojen komeimmista maaleista. Noin 25 metristä lähtenyt laukaus löysi tiensä isäntien maalin yläkulmaan, eikä Uruguay-vahti Martin Silvalla ollut mitään sanottavaa. Toisen jakson alussa Paulinho teki illan toisensa, ja oli siten käytännössä yksikseen kääntänyt ottelun maalleen.

Suárezin poissaolo näkyi karulla tavalla Uruguayn pelissä. Cavani joutui tekemään valtavan määrän töitä hyökkäyksessä, ja prässäsi yksistään ylhäällä yrittäessään häiritä Brasilian pelinrakentelua. Vartti ennen loppua Neymar tappoi kamppailun komealla chippimaalillaan. Tilanteen heikosti puolustanut – ja yllättäen José María Giménezin tilalla avauksessa ollut – Sebastián Coates päästi Neymarin läpiajoon ja Barcelona-laiturilla oli helppo työ nostaa pallo yli Silvan.

We Are Neymar Jr

@WeAreNeymarJr
Neymar's brilliant goal.

Ottelun viimeisellä sekunnilla Paulinho iski kamppailun viimeisen osuman ja teki samalla ammattilaisuransa ensimmäisen hattutempun. Brasilia voitti siten ennakolta hyvinkin haastavan vierasottelun luvuin 4-1, ja on voittanut nyt seitsemän ottelua putkeen kuluvissa MM-karsinnoissa ja johtaa lohkoa seitsemän pisteen erolla toisena olevaan Uruguayhin.

Argentiina-Chile – La Albicelesten pelillinen kärsimys jatkui

Argentiina voitti Chilen Buenos Airesin illassa lopulta luvuin 1-0. Ottelun ainoan maalin teki vartin jälkeen pilkulta Lionel Messi. Kyseisen pilkun hankinta oli täysin Ángel di Marían käsialaa, sillä PSG:n laituri meni hieman liian helposti maihin ja kalasti maalleen rangaistuspotkun.

Argentiinan kuluvat MM-karsinnat ovat olleet monella tavalla pelillinen katastrofi. Maajoukkue on lytätty täysin Argentiinassa suorastaan surkeiden peliesityksien jälkeen ja La Albiceleste lähtikin Chile-otteluun vasta kuudennelta sijalta, kun Kolumbia oli voittanut oman ottelunsa Boliviaa vastaan. Karsintalohkon viisi ensimmäistä menevät ensi vuoden Venäjän MM-kisoihin, joten kansan huoli, pettymys ja raivo maajoukkueen esityksiä kohtaan oli ymmärrettävää.

Argentiina oli käytännössä pakkovoiton edessä, koska jos ja kun Edgardo Bauzan miehistö haluaa esiintyä MM-lopputurnauksessa, niin ainakin kaikki kotiottelut ovat voitettava. Siihen Argentiina ylsikin, mutta aikamoisten vaikeuksien jälkeen, sillä juuri valtavasti kritiikkiä luoneet peliesitykset olivat tänäänkin kieltämättä heikot jokaisella osa-alueella.

Vierasjoukkueena pelannut Chile hallitsi mielensä mukaan pelitapahtumia, loi jatkuvasti potentiaalisia maalipaikkoja ja piti Argentiinan tiukasti puolustusasemissa. Näennäiset vastahyökkäykset toivat hieman balsamia kotikannattajien haavoihin, mutta Argentiina ei saanut oikeastaan missään vaiheessa kiinni pelin juonesta. Chile ei päässyt kuitenkaan lopulta Alexis Sánchezin ylärimalaukausta lähemmäs, ja Argentiina selvisi kuin se kuuluisa koira veräjästä.

Argentiinan peli näyttää hyvin epäorganisoidulta. Keskikenttä ei ole yksinkertaisesti riittävän hyvällä tasolla ja se korostuu hyökkäys- ja puolustuspelissä. Chile-voiton myötä Argentiina sai hieman enemmän tilaa hengittää noustuaan kolmanneksi karsintalohkossa, mutta jos tämänkaltaiset peliesitykset jatkuvat, niin ei olisi suuri yllätys jos Argentiina joutuisi vielä todella taistelemaan henkensä edestä päästäkseen lopputurnaukseen.

Toisaalta jalkapallo on tulosurheilua ja Argentiina onnistui ottamaan itselleen täyden pistepotin. Se on pääasia karsintavaiheessa, mutta jotain on tapahduttava Bauzan luotsaamassa ryhmässä, jotta Argentiinasta saisi uskottavan vastuksen esimerkiksi loistovireessä olevalle Brasilialle tulevaisuudessa.