Barcelona tavoittelee Leicesterin mestaruuden takuumiestä – Keskustelut jatkuneet jo kuukausia
Sport kertoo, että puolustava La Liga -mestari Barcelona on iskenyt silmänsä toisen puolustavan mestarin Leicesterin sensaatiokauden takuumieheen Riyad Mahreziin. 26-vuotias algerialainen on tällä kaudella osoittanut pystyvänsä vastuunkantoon myös Mestarien liigassa, ja katalaaneille näytöt riittävät sopimustarjoukseen.
Barcelonaan on tehnyt vaikutuksen eritoten Mahrezin pehmeä pallokosketus sekä kyky haastaa yksi vastaan yksi -tilanteissa. Tehojakin Mahrez on Mestarien liigassa saanut aikaiseksi neljän maalin ja kahden maalisyötön verran.
Sportin mukaan Mahrez on ollut Barcelonan kanssa keskusteluyhteydessä jo ”kuukausien ajan”. Mahrezin omasta halukkuudesta siirron ei ainakaan uskota jäävän kiinni, vaan algerialainen lähtisi Camp Noulle enemmän kuin mielellään.
Barcelonassa luotetaan siihen, että Mahrez olisi saatavilla noin 35-40 miljoonan euron siirtokorvauksella. Leicester haluaa kuitenkin odottaa ennen neuvottelupöytään istumista, että seuran sarjapaikka on varmistunut ja Mestarien liigan taival päätöksessään. Mahrezin nykyinen, elokuussa solmittu jatkosopimus umpeutuu kesällä 2020.
Valioliigan pelaajayhdistys valitsi Mahrezin sarjan viime kauden parhaaksi pelaajaksi. Barcelonan lisäksi myös Juventuksen ja Liverpoolin sanotaan olevan keskikentän taiturista kiinnostuneita.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään