Barcelona tavoittelee keskikentälleen ”toista Busquetsia”
Mundo Deportivo kertoo, että Barcelona on vahvasti kiinnostunut Chelsean serbialaisesta keskikenttämiehestä Nemanja Maticista. Matic on fyysisesti ja teknisesti tasolla, jota Barcelona keskikenttäpelaajiltaan edellyttää, ja lehti kuvaileekin häntä ”toiseksi Sergio Busquetsiksi”. Paha vain, että Chelseakin haluaisi tehdä Maticin kanssa jatkosopimuksen.
28-vuotias Matic ei tiettävästi ole vielä päättänyt, haluaako hän jatkaa uraansa Lontoon sinipaidoissa. Jutut Barcelonan kiinnostuksesta saattavat kuitenkin kannustaa Chelseaa korottamaan jatkosopimustarjoustaan.
Barcelonan urheilutoimenjohtaja Robert Fernández kävi äskettäin Englannissa tarkkailemassa Maticia, ja samalla kahta muutakin Chelsean pelaajaa: César Azpilicuetaa ja Marcos Alonsoa.
Chelsea hankki Maticin ensimmäisen kerran jo vuonna 2009, mutta tuolloin Matic ei onnistunut raivaamaan itselleen paikkaa edustusjoukkueessa. Hän siirtyi vuonna 2011 Benficaan, josta Chelsea kolme vuotta myöhemmin hankki miehen takaisin. Chelsea maksoi tuolloin ”omasta pelaajastaan” 25 miljoonaa euroa.
Barcelonan kiinnostus arvatenkin mairittelee Maticia, mutta vaakakupissa painanee myös turvallisuus ja luotettavuus. Chelseassa Maticin asema Antonio Conten alaisuudessa on vakaa, ja ensi kaudella tarjolla on myös Mestarien liigan otteluita. Maticin nykyinen sopimus Chelsean kanssa umpeutuu kesällä 2019.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen