Kommentti: Valencian pelastava enkeli
Valencia-kannattajien keskuudessa hän on pyhä mies. Herrasmies, joka on aina paikalla silloin kuin seura tarvitsee häntä vaikeassa tilanteessa. 53-vuotias syntyperäinen valencialainen on todennäköisesti espanjalaisen jalkapallon vaatimattomin persoona, mutta hänen riistävä rakkaus Valenciaa kohtaan on kaukana vaatimattomasta.
Kyllä, puhumme Voro Gonzálezista – tutummin vain Vorosta. Nykyinen Valencian päävalmentaja on kokenut seuran peräsimessä kaiken mahdollisen. Voro on nimittäin virallisesti valmentanut seuraa jopa viisi kertaa, mutta neljällä aikaisemmalla kerralla entinen Espanjan maajoukkuejalkapalloilija on joutunut hoitamaan vain hetken aikaa päävalmentajan työtehtäviä, kun oikea päävalmentaja on kengitty kauas Valenciasta.
Seuralegenda edusti kasvattiseuransa edustusmiehistöä pelaajaurallaan yhdeksän vuoden ajan ja on viettänyt viimeiset 15 vuotta Valenciassa erilaisissa tehtävissä. Toisin sanoen Voro on puolustanut seuran värejä elämänsä aikana jo reippaasti yli 30 vuotta, jos mukaan lasketaan myös junioriajat.
Voro nousi jälleen tuttuun rooliinsa väliaikaisvalmentajaksi, kun Cesare Prandelli erosi joulukuun lopulla päävalmentajan paikalta surkeiden tuloksien takia. Voro itse totesi, ettei halua pysyä päävalmentajan roolissa muutamaa viikkoa pidempään, koska kyseinen työnkuva ei sovi hänelle ollenkaan. Valencia kuitenkin piristyi Voron alaisuudessa ja onkin voittanut viimeiset kolme otteluaan, joka on harvinaista herkkua tämän hetken Valencialle. Mukaan on toki mahtunut muutama täydellinen romahtaminen, mutta kuka tahansa valmentaja kokisi sellaisia Valencian kaltaisessa työympäristössä.
Lopulta Valencia ilmoittikin Voron jatkavan seuran päävalmentajana kauden loppuun. Seura oli etsinyt tammikuun alussa itselleen uutta luotsia, mutta sopivaa vaihtoehtoa ei löytynyt.
Erilainen valmentaja
Tuleva kesä on kuitenkin monelta osaa todennäköisesti valtava askel tuntemattomaan. Seura saattaa mennä täysin uusiksi ensinnäkin omistajapuolella, mutta myös seurajohdon ja pelaajiston osalta. Jääkö Voro seuransa peräsimeen, vai jääkö valencialainen jälleen sivuun tekemään sitä tärkeää, mutta huomaamatonta ja olemattomalle mediahuomiolle jäävää työtä? Nimittäin Voro on toiminut korvaavan valmentajan työn lisäksi myös Valencian delegaattina kahdentoista vuoden ajan.
Voro on persoonana varsin poikkeava, jos mietitään espanjalaisia jalkapallovalmentajia- ja ihmisiä. Vastuuntuntoinen, mutta ennen kaikkea sellainen ihminen, joka nauttii ollessaan kaukana kaikenlaisesta julkisuuteen tai mediaan liittyvistä asioista. Toisin sanoen tavallinen työntekijä ammatissa, joka sisältää valtavasti kritiikkiä ja tirkistelyä.
Voro ansaitsisi Valencialta vähintäänkin kunniamitalin ennen kaikkea lojaaliudestaan, mutta myös siitä, että monille tuntematon henkilö on vuodesta toiseen suostunut ottamaan seuran harteilleen, kun Valencia on epäonnistunut asioissa täysin ja tarvitsee välitöntä apua. Voro nimittäin pelasti Valencian vajaat kymmenen vuotta sitten putoamiselta ja on tekemässä sen jälleen.
Esimerkillisen Vorosta tekee myös se, ettei hän hae minkäänlaista täyttä päätäntävaltaa tai jalkapallodiktaruuria joukkueessaan, kuten esimerkiksi juuri Prandelli teki. Italialaisluotsi nimittäin ehdotti seurajohdolle Voron kenkimistä seuran delegaatin paikalta intohimon puutteen takia. En tiedä, miten yhden sarjapelin kolmen kuukauden pestin aikana voittanut italialaisluotsi edes kehtasi väittää sellaista seurajohdolle – enkä oikeastaan edes halua tietää, koska se herättäisi valtavan myötähäpeän tunteen.
Keskiviikkona kaatui Real Madrid. Voron pistekeskiarvo tällä etapillaan Valencian peräsimessä on 1,82 ottelua kohden. Jos Voro olisi ollut koko kauden päävalmentajan paikalla kyseisellä pistekeskiarvolla, niin Valencia olisi viides sarjataulukossa, eikä lähelläkään minkäänlaisia ajatuksia edes putoamiskamppailusta.
Siinä on jo hieman perspektiiviä esimerkiksi Prandellille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua