Video: Ikinuori Fernando Torres iski Atlético Madridille uskomattoman tasoitusmaalin
Fernando ”El Niño” Torres on lempinimensä vastaisesti jo 32-vuotias aikamies, mutta jalka nousee edelleen erittäin kevyesti. Siitä mitä parhain näyte on Torresin 10. peliminuutilla viimeistelemä 1-1 -tasoitusmaali Celta Vigon verkkoon.
Torres sai Yannick Ferreira Carrascolta syötön rankkarialueelle selin maalia päin pelatessaan. Hetkeäkään epäröimättä Torres nosti pallon ilmaan ja heitti näyttävän saksipotkun kohti Celta Vigon Sergio Alvarezin vartioimaa maalia. Ja kuinka ollakaan, takanurkkaanhan pallo painui ja yksi La Liga -kauden toistaiseksi hienoimmista osumista oli nähty.
Vauhdikkaan ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo viidennellä minuutilla. Atlético-vahti Miguel Angel Moya haparoi pahemman kerran ja nyrkkeili pallon kulmapotkusta suoraan johtomaalin viimeistelleen Gustavo Cabralin päähän. Atlético puolestaan oli saada 20. minuutilla tilaisuuden toiseenkin osumaan, mutta tuomari jätti kyseenalaisesti rankkarin viheltämättä, vaikka Fernando Torres lanattiin päätyrajan tuntumassa.
Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Atlético pilkkunsa saikin, kun Carrasco Ferreira kaadettiin. Torres kuitenkin pamautti rankkarin ylärimaan.
Atlético Madrid-Celta Vigo on 45 minuutin kohdalla tilanteessa 1-1.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
