Natsiksi tuomittu kärki on huolissaan perheensä turvallisuudesta: ”En voisi olla enempää huolissani”
Kuva: Getty Images
Roman Zozulyan tilanne on vielä täysin auki. Espanjalaismedian mukaan pelaaja saa palata Rayoon, jos Zozulya haluaa lainasopimuksen vielä tapahtuvan.
27-vuotias ukrainalaiskärki siirtyi Betisistä Rayon riveihin loppukauden lainasopimuksella siirtoikkunan viime hetkillä. Zozulya ehti osallistua vain kerran seuran harjoituksiin. Rayon ultraryhmä Los Bukañeros oli saapunut kyseisiin harjoituksiin paikan päälle ja esittäneet lakanoin ja banderollein negatiivisen mielipiteensä lainasiirtoa kohtaan. Kannattajat pitävät Zozulyaa uusnatsina.
Zozulya oli tyrmistynyt väitteistä, mutta Rayo päätti lähettää pelaajan takaisin Betisiin, sillä asia oli hyvin arka Rayolle vihamielisten kannattajien takia. Madridilaisseura tunnetaan vahvasti vasemmistolaisena seurana, jolle omat arvot ovat hyvin suuressa asemassa. Kärki kommentoi asiaa Marcalle tänään.
– Olen järkyttynyt, pettynyt ja peloissani. En voisi olla enempää huolissani perheestäni, sillä tämä voi aiheuttaa jotain. Minä haluaisin vain harjoittaa ammattiani, eli pelata jalkapalloa – en mitään muuta. Minulla on vaimo ja lapsia, joten olen tietenkin hyvin peloissani heidän kannalta. Minä rakastan maatani ja haluan auttaa sitä mahdollisimman paljon, mutta ei se tee minusta natsia tai fasistia.
Zozulya saa päättää itse tulevaisuudestaan ja siitä, että palaako hän Rayoon vai ei. Jos ukrainalainen ei liity Rayoon, niin hän ei pysty pelaamaan loppukaudella missään joukkueessa.
– En ole vielä päättänyt asiasta. Tarvitsen muutaman päivän aikaa miettiä, mutta ilmoitan kun olen tehnyt päätökseni.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan