Las Palmasin kausi on ollut pelillisesti odotuksiin nähden menestys. Joukkue istuu tukevasti La Ligan keskikastissa ja on pelannut viihdyttävää, yleisöön menevää jalkapalloa.

Nyt joukkueen ote tuntuu kuitenkin olevan liiankin rento, ja ohjakset ovat karkaamassa päävalmentaja Quique Setiénin käsistä. Vakavin tapaus on tietenkin Sergio Araujon toinen rattijuopumus neljän kuukauden sisällä, mutta kuohuu joukkueen sisällä muutenkin.

Las Palmas pelasi perjantaina 1-1 -tasapelin Deportivo La Coruñaa vastaan, mutta Setién oli hyllyttänyt pelaajaryhmästään kolme miestä. Marca on nyt paljastanut lisätietoja kurinpitotoimien taustoista.

– En tiedä, miksi tällä viikolla tapahtui mitä tapahtui. Aina, kun lähdemme Kanariansaarilta monen päivän ajaksi, meille tapahtuu outoja asioita, Setién totesi jo ennen perjantain ottelua.

Tapahtumat ovat peruja Atlético Madridia vastaan pelatun ottelun jälkimainingeista. Las Palmasin joukkue jäi yöksi Madridiin matkustaakseen seuraavana päivänä Barcelonaan. Valmentaja päätti antaa pelaajilleen vapaaillan ja ohjeistuksena oli, että hotellille on palattava viimeistään klo 23.30. Joidenkin pelaajien mennessä syömään ja toisten elokuviin seitsemän pelaajaa päätti lähteä diskoon, joka avattiin erityisesti heitä varten.

Javi Castellanolle kävi diskossa ohraisesti. Hän kaatui, löi päänsä ja joutui paikattavaksi madridilaissairaalan ensiapuun. Seuraavana päivänä Castellano oli sivussa harjoituksista ”flunssan takia”.

”Pelaa sitten itse”

Las Palmasin pelatessa seuraavana päivänä Barcelonaa vastaan Camp Noulla Setíen aikoi vaihtaa puoliajalla pois kentältä heikosti pelanneen Jonathan Vieran, kritisoiden samalla tämän sijoittumista. Diskoreissulla mukana olleen Vieran kerrotaan kuitenkin vastanneen koutsilleen epäkunnioittavaan sävyyn ”pelaa sitten itse”. Yllättäen Viera sai tästä huolimatta pelata pelin loppuun.

Joukkueen palattua Kanariansaarille Setién erotti Vieran muusta ryhmästä ja lähetti hänet omien sanojensa mukaan ”nurkkaan miettimään”. Kun valmentaja tiedotti tästä muulle pelaajistolle pukukopissa, Viera ei katunut mitään vaan nousi ylös ja käveli pois.

Pukukopissa pitämässään puheessa valmentaja pyysi pelaajistolta anteeksi, että oli sallinut joukkueelta epäammattimaista käytöstä. Tästä lähtien ryhmässä vallitsisi nollatoleranssi.

– Jo oli aikakin, tätä on jatkunut jo kauan, joku joukkueen kokeneista pelaajista vastasi Marcan mukaan.

Ainakin perjantain Deportivo-ottelusta Setién oli hyllyttänyt kolmikon Araujo, Viera ja Castellano. Saa nähdä, kuinka pitkäksi aikaa, ja nostaako Las Palmas piankin päätään minikriisin jälkeen.