Kiinalaisseurojen törsäys jatkuu – La Ligan ensimmäinen kiinalainen on nyt maailman kallein kiinalainen
Kiinalaiset jalkapalloseurat ovat satsanneet tammikuun siirtoikkunassa ennennäkemättömällä tavalla. Kiinan liigaan ovat siirtyneet muun muassa 60 miljoonalla Chelseasta hankittu Oscar sekä Axel Witsel ja Carlos Tevez.
Rahaa ei panna haisemaan kuitenkaan ainoastaan ulkomaalaispelaajiin, vaan nyt on nähty myös kiinalaispelaajien siirtoennätys. Ennätyssiirrosta vastannut seura on Hebei Fortune, joka maksoi 20 miljoonaa euroa puolustaja Zhang Chengdongista. Edellinen ennätys parani kahdeksalla miljoonalla eurolla. Näin 27-vuotiaasta Chendongista tulee muun muassa Ezequiel Lavezzin, Gael Kakutan ja Gervinhon joukkuetoveri.
La Liga -kokemusta Zhang ehti saada vain kahdeksan peliminuutin verran, tullessaan joulukuussa 2015 vaihtopenkiltä sisään Rayo Vallecanon ottelussa Atlético Madridia vastaan. Lyhyen liigakokemuksen päälle 180-senttinen kiinalainen sai vielä kolme ottelua pelituntumaa Espanjan cupissa Copa del Reyssä, muun muassa ”vanhaa tuttua” Atléticoa vastaan viime vuoden tammikuussa.
Rayo Vallecanoon Zhang päätyi lainasopimuksella Beijing Guoanista. Suhteellisen avoimesti markkinointitempuksikin tunnustettu Espanjan visiitti ei ollut kuitenkaan Zhangin ainoa kokemus Euroopasta. Ennen Vallecanon tuokiotaan Zhang oli jo pelannut Portugalin kolmostasolla Mafrassa, saman maan pääsarjassa União Leiriassa ja Beira-Marissa sekä Saksan kakkosbundesliigassa Eintracht Braunschweigissa.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset