Atléticoa viisi vuotta urallaan edustanut 35-vuotias Maxi Rodríguez kertoi mielipiteensä Diego Simeonesta Marcalle haastattelussa eilen.

Muutaman kauden Atléticon kapteenina toiminut entinen Argentiinan maajoukkuemies ei ehtinyt olla Simeonen valmennettavana, mutta on seurannut innoissaan argentiinalaisvalmentajan aikakautta punavalkoisten peräsimessä.

– Atlético ei ollut moneen vuoteen vakuuttanut ihmisiä Euroopassa ja parhaillaan pääsimmekin vain puolivälieriin saakka Mestarien liigassa. Seura ei menestynyt Euroopassa ja tarvitsi yhden askeleen lisää haastakseen suuremmat. Sen Simeone on antanut.

– Atlético on aina ollut suuri seura, mutta minun aikakaudellani se oli nukkuva jättiläinen. Myöhemmin Simeone tuli seuraan ja kasvatti Atléticosta sellaisen seuran, joka pystyi kilpailemaan Real Madridin ja Barcelonan kanssa. Se on huima saavutus, sillä se on äärimmäisen vaikeaa. Simeone on saavuttanut Atletissa sellaisia asioita, joita on vaikea ymmärtää.

Atlético on hävinnyt kahden vuoden sisällä kahteen otteeseen Mestarien liigan finaalin, mutta Rodríguezin mukaan se on toissijaista.

– Aina löytyy ihmisiä, joiden mukaan kukaan ei muista finaalin häviäjiä. Finaaliin, varsinkin kahteen sellaiseen, pääseminen vaatii uskomattomia työmääriä. Sen takia Simeone ansaitsee mielestäni monumentin.