Copa del Rey: Málaga koki katastrofin – Atlético vakuuttavasti jatkoon
Kuva: Getty Images
Tiistai-ilta tarjosi Espanjassa viisi Copa del Reyn neljännen kierroksen toista osaa. Muutama ottelupari oli jo ratkennut avausosassa, mutta myös yllätyksiä nähtiin.
Suurin sellainen tapahtui ehdottomasti Málagassa La Rosaledalla. Segundassa pelaava Córdoba nimittäin haki vierasvoiton Juande Ramosin Málagasta lukemin 3-4. Córdoba voitti avausosan kotonaan 2-0, joten Málaga on ensimmäinen kuluvan kauden Copasta tippunut pääsarjajoukkue. Isäntien kannattajat vaativat läpi ottelun Ramosille potkuja ja nähdyn tuloksen perusteella potkut eivät ole mahdottomuus.
Atlético kymmenen maalin avulla jatkoon
Madridissa Vicente Calderónilla Atlético nuiji Guijuelon maanrakoon lukemin 4-1. Avausosa päättyi kolmosdivarissa pelaavan Guijuelon kotikentällä Atletin 6-0 vierasvoittoon, joten minkäänlaista kilpailullisuutta ei kentällä missään vaiheessa nähty. Pitkälti normaaleilla vaihtomiehillään pelannut Atleti teki kaikki maalinsa ensimmäisen puoliajan aikana. Illan mieleenpainuvin tilanne tapahtui tunnin kohdalla, kun Diego Simeone laittoi Alessio Cercin kentälle. Kulttimaineeseen seuran kannattajien sisällä noussut italialainen pelasi ensimmäisen ottelunsa Atléticossa yli kahteen vuoteen ja olikin pirteä ilmestys.Real Sociedad, Villarreal ja Las Palmas etenivät seuraavalle kierrokselle
Málagan noloa epäonnistumista lukuunottamatta kaikki muut illalla pelanneet pääsarjaseurat pääsivät jatkoon. Real Sociedad oli voittanut ensimmäisessä osassa Valladolidin vieraskentällä, joten baskit tyytyivät pelaamaan varsin reservipainotteisella avauskokoonpanolla Anoetan illassa. Tasapeliin päättynyt kamppailu riitti loistavasti Eusebio Sacristánin ryhmälle ja kilpailukykyisellä La Realilla on potentiaalia mennä tässä kilpailussa pitkälle. Las Palmasilla oli tiedossa ennakolta Málagan jälkeen vaikein iltapuhde, sillä avausosa Huescan vieraana päättyi 2-2 -tasapeliin. Kahden vierasmaalin myötä tosin Las Palmasin lähtökohdat otteluun olivat kiitettävät ja se näkyi myös kentällä. Isännät ampuivat kaksi maalia ensimmäiseen tuntiin ja ottelupari oli ohi. Tosin Huesca onnistui kaventamaan lisäajalla, mutta hienon alkukauden pelannut Las Palmas jatkaa rauhassa seuraavalle kierrokselle. Villarreal voitti kolmisen viikkoa avausosansa Toledossa jopa 3-0, joten äskettäin El Madrigalilla nähty kamppailu ei noussut minkäänlaiseksi jalkapallospektaakkeliksi. Vähemmän yllättäen pitkälti reserveillään pelannut Villarreal sai jo hieman aihetta huolestumiseen, kun Samu Villa vei Toledon johtoon tunnin kohdalla. Vieraat eivät kuitenkaan saaneet nauttia johtoasemastaan kolmea minuuttia pidempään. Alexandre Pato nimittäin tasoitti ottelun ja teki kauden neljännen maalinsa. Ottelu päättyi kyseisiin numeroihin, joten Villarreal meni kävellen jatkoon. Illalla pelataan kuusi Copan neljännen kierroksen toista osaottelua. Seuraavan kierroksen otteluparit arvotaan perjantaina Madridissa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- La Ligan tulokset 2026-27: Jokainen ottelukierros
- La Ligan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- La Ligan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- La Liga 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron