Identtisillä kaksosilla järkyttävä tuuri – kummatkin loppukauden sivussa saman vamman takia
Kuva: Getty Images
Osasuna on kohdannut kuluvalla kaudella varsin heikon tuurin. Pääsarjassa jumbona parhaillaan oleva pamplonalaisseura on menettänyt kauden ensimmäisen puolikkaan aikana Miguel Flañon ja Javier Flañon loppukaudeksi vakavien polvivammojen takia.
Identtiset kaksoset ovat tunnettuja rakkaudestaan kotikaupunkinsa kasvattiseuraa kohtaan. Miguel on edustanut Osasunan edustusjoukkuetta koko uransa ajan – jopa kaksitoista vuotta. 32-vuotias puolustaja loukkasi vasemman polvensa viikonlopun Barcelona-ottelussa ja tutkimuksissa selvinnyt vamma vaatii leikkaushoitoa.
Javier sen sijaan on pelannut Osasunan edustusjoukkueen paidassa ammattilaisurallaan seitsemän kauden ajan, sillä Espanjaa nuorten maajoukkuetasolla edustanut keskuspuolustaja on myös harjoittanut ammattiaan Segundassa Numancian, Elchen ja Mirandésin riveissä. Javier palasi takaisin kasvattiseuraansa kolmisen vuotta sitten ja on pelannut veljensä kanssa siitä lähtien jälleen samassa seurassa. Javier Flaño loukkasi myös vasempaa polveansa vakavasti, mutta loukkaantuminen tapahtui jo sarjakauden toisella kierroksella elokuussa.
32-vuotiaat toppariveljekset olivat suuressa roolissa viime kaudella, kun Osasuna raivasi tiensä takaisin pääsarjaan. Tällä hetkellä näyttää tosin ikävä kyllä siltä, että seura tippuu välittömästi takaisin Segundaan kauden päätteessä. Pelaavatko veljekset enää koskaan pääsarjaa oman seuransa kanssa?
Toivottavasti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä
- João Cancelo löysi yllättävältä suunnalta Barcelonan sielun
- Endrickin vahva sisääntulo on muisto vain – ”Hänellä on velvollisuus tehdä enemmän”
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin

- Real Madrid kumosi espanjalaismedian väitteet
- Endrickin vahva sisääntulo on muisto vain – ”Hänellä on velvollisuus tehdä enemmän”
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä