Tammikuun siirtoikkuna avautuu reilun kolmen viikon kuluttua, minkä takia mediat alkavat pyörittelemään useita mahdollisia siirtoja julkisuudessa.

Italialaisen Di Marzion mukaan Las Palmas haluaa Interin Gabigolin riveihinsä lainasopimuksen myötä loppukaudeksi. Gabigol siirtyi suuren kohun saattelemana kesän siirtoikkunan loppuhetkillä Interiin 25 miljoonalla eurolla. Myös Barcelona oli todella kiinnostunut nuorukaisesta ja haastoikin Santosin oikeuteen tapauksesta aikaisemmin syksyllä.

Gabigolin Inter-ura ei ole alkanut mitenkään mairittelevasti, sillä 20-vuotias vasen laitahyökkääjä on pelannut seuran väreissä kuluvan kauden aikana vain 16 peliminuutin verran. Gabigolia pidetään yhtenä maailman lupaavimmista nuorista pelaajista – olisiko lainasopimus hyvä alku uuden mahdollisuuden kautta?

Todennäköisesti, koska uutisen mukaan juuri Gabigol haluaa lähteä seurasta lainalle tammikuussa peliajan perässä. Inter suostuu vain lainaamaan huippulupauksensa ja Las Palmasissa olisi todennäköisesti peliaikaa paremmin tarjolla, kuin Milanon suurseurassa.