La Ligan maalivahtiruletti lähdössä toden teolla käyntiin – Valencian vahti etsii uutta osoitetta
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkuna avautuu tasan kuukauden kuluttua. Se on aiheuttanut liikehdintää myös Espanjassa, sillä monia siirtoja on jo sovittu, vaikka ne pystytään virallistamaan vasta tammikuussa.
Siihen listaan saadaan todennäköisesti eräs siirto lisää lähiaikoina. Kun Valencian päävalmentaja Cesare Prandelli varmisti Jaume Domenechin jäävän seuraan, niin se avasi välittömästi portin Mathew Ryanille. Ryan on joutunut kantamaan seuran kolmosvahdin viittaa harteillaan ja useiden espanjalaislähteiden mukaan Australian maajoukkuevahti on pyytänyt siirtoa Valencialta.
Marcan mukaan Osasuna on kiinnostunut lainaamaan loppukaudeksi Ryanin. Tällä hetkellä on selvää, ettei Ryan tule kuluttamaan myös kauden toista puolikasta katsomossa, joten Osasuna-siirto saattaa muuttua realismiksi lähiaikoina.
Ryan on todistanut olevansa riittävän hyvä maalivahti La Liga -tasolle ja Osasuna tarvitsee australialaisen tapaisen veräjänvartijan. Ryan tarvitsee tässä tilanteessa jatkuvaa peliaikaa, mutta uutisen mukaan Valencia päättää asiasta vasta kolmisen viikon päästä.
Valencia ja Osasuna ovat suoria kilpailijoita tällä hetkellä, sillä kummatkin taistelevat putoamista vastaan kuluvan kauden aikana.
LUE MYÖS:
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa
- Kylian Mbappé vastasi epäilijöilleen: ”Mielestäni se ei ole normaalia”
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Entinen Atlético Madrid -pelaaja suuttui väärälle miehelle – uhmakkaat puheet naurattivat