Antoine Griezmannin lomatervehdys Ronaldolle: ”Cristiano, minä vihaan sinua”
Upeaa kapteeniutta kesän EM-finaalin tuoksinassa esittänyt Cristiano Ronaldo on palannut mestaruustaistelun tuoksinaan France Footballin haastattelussa. Hauskana anekdoottina portugalilainen kertoo myös siitä, kuinka hän tapasi vastapuolen ykköstähden Antoine Griezmannin pian finaalin jälkeen miesten lomailtua samassa kaupungissa.
– Olin pian loppuottelun jälkeen lomalla Miamissa, ja Antoine Griezmann sattui ruokailemaan samassa ravintolassa kihlattunsa kanssa. Antoine käveli pöytäni luo ja sanoi ilkikurisesti hymyillen: ”Cristiano, minä vihaan sinua”.
Henkilökohtaisella tasolla Atlético Madridin Griezmannin EM-turnaus oli täysosuma, sillä hän voitti maalikuninkuuden lisäksi kisojen parhaan pelaajan palkinnon. Euroopanmestaruus olisi selkeästi kuitenkin ollut enemmän miehen mieleen.
Cristiano Ronaldon mukaan selvänä suosikkina finaaliin lähtenyt Ranska hävisi loppuottelun nimenomaan asenteellisella tasolla. Portugali ei pelannut ilotulitusjalkapalloa, mutta sillä oli mestaruuden vaatimaa nöyryyttä.
– Olen vakuuttunut siitä, tyyneys oli kaiken avaintekijä. Me hyödyimme siitä, ettemme olleet suosikkeja.
– Kun lämmittelimme ennen peliä, ranskalaiset näyttivät minusta liian rentoutuneilta. He hymyilivät paljon. Kyllä ennen peliä hymyillä saa, mutta he näyttivät todella iloisilta. Ranskalaiset kai luulivat voittavansa helposti. Tai ainakin me saimme sellaisen vaikutelman, Ronaldo muistelee finaalia.
Kuten tunnettua, Cristiano Ronaldo loukkaantui kesken loppuottelun ja sai tyytyä kannustamaan joukkuettaan kentän laidalta. Vaikka tarina saikin Realin tähden kannalta onnellisen lopun, oli pettymys kesken ottelun raju.
– Menin pukukoppiin pyytämään lääkäriltä nopeaa diagnoosia. Itkin, koska luulin vamman olevan vakava, mutta lääkäri rauhoitteli minua nopeasti. Jatkoin silti itkemistä.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde