Kokenut yllätysnimi esille huhuissa Barcelonan etsimäksi laitapakiksi
Kuva: Getty Images
Vaikka Sergi Roberto on esiintynyt loistavasti laitapuolustajan paikalla, on Barcelona etsinyt tiettävästi kuumeisesti uutta laitapakkia koko syksyn ajan. Aleix Vidaliin valmentaja Luis Enriquella ei luottoa ole, ja espanjalaismediassa levisikin uutisia, joiden mukaan Vidal oli tarjonnut itseään Sevillalle tammikuun siirtoikkunassa. Vidal itse ehti huhut jo kiistämään.
Nyt katalonialainen televisiokanava TV3 on nostanut esille yllätysnimen Barcelonan tavoittelemaksi pelaajaksi. Sport-sivusto kertoo TV-kanavan tietoihin perustuen, että Barcelona tavoittelee riveihinsä rutinoitunutta kroatialaista Darijo Srnaa.
34-vuotias Srna on pelannut ukrainalaisessa Shaktar Donetskissa lähes koko ammattilaisuransa, vuodesta 2003 lähtien. Tällä kaudella Shakhtar-kapteeni on pelannut jo 17 ottelua. A-maaotteluita Srna ehti pelata Kroatian paidassa peräti 134, kunnes päätti maajoukkueuransa kesän EM-kisoihin.
Pelityylinsä puolesta konkari sopisi Barcelonaan hyvin, sillä Srna on tunnettu koko uransa ajan varsin hyökkäävänä laitapuolustajana. Tästä kertovat osaltaan myös entisen maajoukkueen kapteenin tekemät 22 maaottelumaalia. Barcelonan sanotaan hakevan tammikuun siirtomarkkinoilta nimenomaan kokemusta, ja mahdollisimman matalaan hintaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Ei Barcelona, Ei Atlético vaan Real Madrid – Bernardo Silva lähellä sopimusta
- Virallista: José Mourinho on Real Madridin uusi päävalmentaja
- Keskikenttäpelaaja poistumassa Barcelonasta
- José Mourinho tapasi Real Madridin seurajohdon – tällaisia hankintoja hän haluaa
- Raphinha: ”Minä ja Vinícius Júnior voimme tuoda kotiin MM-pokaalin”
- Real Madridista lähtevää Álvaro Arbeloaa viedään yllättävään osoitteeseen
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Marcus Rashford jättää Barcelonan
- Sky: Real Madrid havittelee Valioliigan huippupuolustajaa
- Pep Guardiola: Mestarien liigalle annetaan liian suurta painoarvoa – ”Tuhoaa projekteja”
- Romano: Maalitykki poistuu Espanjasta
- Näkökulma: Oliko Florentino Pérezin lupaus pelkkä strateginen liike?
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski sai La Liga -siirron
- Barcelona-toimittaja: Bernardo Silva siirtyy ennemmin Atléticoon kuin Barcelonaan
- Espanja valmistautui MM-kisoihin – näin kävi Perua vastaan
- MD: Barcelonan Raphinha saa jättitarjouksia Saudi-Arabiasta
- Atléticolta täyslaidallinen Real Madridille: ”Saatte meidät nauramaan jopa enemmän kuin Barcelona”