Lionel Messin ja Barcelonan suhteissa särö? – Sopimusneuvottelut jäissä
Kuva: Getty Images
Lionel Messi on pelannut Barcelonan organisaatiossa 13-vuotiaasta lähtien. Tarina ei välttämättä enää montaa vuotta jatku.
Lehdistössä on puhuttu jo jonkin aikaa, että Barcelona puuhailisi Messille jatkosopimusta. Madridilaislehti Marca tietää kuitenkin kertoa, että osapuolet eivät ole neuvotelleet sopimuksesta virallisesti kevään 2014 jälkeen. Tuolloin Messi allekirjoitti nykyisen sopimuksensa, joka pitää hänet Barcassa kesään 2018.
Marcan mukaan on mahdollista, että Messi ei edes pelaa nykyistä sopimustaan loppuun. Toinen vaihtoehto on se, että Messi kyllä jatkaa Barcassa, mutta allekirjoittaa uuden sopimuksen vasta kun nykyinen päättyy. Merkittävä syy Messin tyytymättömyyten on tiettävästi verosotku, josta hyökkääjä sai miljoonasakot ja vankeusrangaistuksen (jota tokikaan Messi ei joudu vankilassa suorittamaan).
Messin leiri on tiettävästi kertonut mielipiteensä sopimusasioista puheenjohtaja Josep Maria Bartomeulle. Bartomeu on kehottanut Messiä vetämään syvään henkeä ja miettimään vielä asioita.
Bartomeulle olisi luonnollisesti merkittävä imagotappio, jos Messi hänen aikakaudellaan lähtisi Barcelonasta. Tässä kohtaa on kuitenkin epäselvää, mitä Messi haluaisi pysyäkseen Barcelonassa. Pelkkä raha ei välttämättä Messi kiinnosta.
Barcelonan näkökulmasta Messin haluttaisiin pelaavan Kataloniassa uransa loppuun. Peliuran jälkeen argentiinalaiselle hoidettaisiin jonkinlainen tehtävä seuraorganisaatiosta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa