Pettynyt Sevillan Jorge Sampaoli kertoi syyt Barcelona-tappiolle: ”Emme voineet tehdä enempää”
Kuva: Getty Images
Sevilla-luotsi Jorge Sampaoli myönsi vastustajan paremmuuden, kun Barcelona haki täydet pisteet Ramón Sánchez Pizjuánilta sunnuntai-iltana.
Lehdistötilaisuudessa 56-vuotias argentiinalaisvalmentaja kuitenkin oli tyytyväinen osittain Sevillan peliesitykseen.
– Ensimmäinen puoliaika oli ehdottomasti alkukautemme paras. Meiltä puuttui jatkuvuutta, jonka takia emme lopulta voittaneet tai pystyneet tehdä enempää. Mielestäni kuitenkin peliesityksemme oli sen verran hyvä, että olisimme ehkä ansainneet hieman enemmän.
– En ala syyttää tuomaria mistään, sillä mielestäni hän oli hyvä. Hävisimme, koska meillä ei ollut riittävää jatkuvuutta, kuten sanoin.
Sevillan alkukausi on silti ollut hieno, vaikka Sampaolin miehistö tippuikin viidenneksi sarjataulukossa tappionsa myötä.
LUE MYÖS:
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä