Neymar mukana jälleen uudessa sopassa – riiteli vastustajan kanssa ottelun jälkeen
Kuva: Getty Images
Viime aikoina – oikestaan jo pidemmän aikaa – kaikkien kohujen keskellä ollut Neymar sai eilen yhden tapauksen lisää muisteltavaksi.
Barcelona voitti Granadan lopulta vain 1-0 kotonaan, mutta eniten huomiota läpi ottelun keräsi Neymar, sillä brasilialainen otti yhteen muutaman kerran kesken kamppailun vierailijoiden Rubén Vezon kanssa. Kaikki lähti siitä, kun Neymar taklasi varsin rumasti Granadan pelaajaa ja Vezo meni välittömästi puhuttelemaan brassia tiukin ottein.
Sama jatkui myös Mundo Deportivon mukaan ottelun jälkeen pukusuojissa, sillä kummankin joukkueen pelaajat joutuivat tulemaan kaksikon väliin, kun tunteet olivat lyödä kunnolla läpi.
Toimittajan sana
Neymarilla on ollut läpi Barcelona-uransa tietyin väliajoin tämänkaltaisia tapauksia, joten kannattaisikohan brasilialaisen lopettaa kaikki ylimääräinen ja keskittyä täysillä pelaamiseen? Kyseessä on kerrassaan loistava pelaaja, mutta pään kesto tällaisissa tilanteissa on ollut jo pitkään välttävä, joka saattaa kääntyä joskus pelaajaa vastaan – kuten olemmekin huomanneet viime aikoina. Vastustajat yrittävät tahalleen härnätä brassia ja Neymar lankeaa käytännössä melkein aina syöttiin.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista