Barcelona voitti niukasti kotonaan Granadan – vieraiden maalivahdilta huima esitys
Kuva: Getty Images
Ennakolta helppo iltapuhde olikin täysin päinvastainen Barcelonalle, kun katalaanit kaatoivat kotonaan sarjajumbo Granadan niukasti luvuin 1-0. Voittomaalin iski toisen jakson alussa Rafinha tyhjään maaliin, kun brasilialaiselle pelattiin pienoisen hässäkän jälkeen loistopaikka boksin sisällä.
Ottelu kulki pelillisesti normaalin kaavan mukaan. Barcelona hallitsi ottelua vieraiden puoliskolla ja Granada piti pakkansa tiiviinä alempana. Barcelona pääsi jatkuvasti useisiin maalipaikkoihin, mutta viimeistely ontui pahemman kerran ja Granada selvisi takaiskuilta. Puoliajalle mentiin maalittomassa tasatilanteessa ja Granada sai kiittää maalivahtiaan Guillermo Ochoaa huimista torjunnoista. Meksikolaisvahti pysäytti ottelun aikana kymmenenkunta isäntien loistopaikkaa ilmiömäisillä venymisillään.
Toisen jakson alkuminuuttien Rafinhan maali ei muuttanut kamppailua pelillisesti ollenkaan, sillä Granada ei avannut peliään käytännössä yhtään. Rafinhan voittomaalin jälkeen Barcelona pääsi silti useisiin maalipaikkoihin, mutta kärjessä pelannut MSN-kolmikko ei onnistunut ainoastakaan paikasta maalien muodossa.
Pelin loppuvaiheilla Granada pääsi muutamaan hienoiseen vastahyökkäyksen poikaseen, mutta andalusialaisten näennäiset hyökkäykset kuitenkin päättyivät yhtä nopeasti, kuin olivat alkaneetkin.
Barcelonan pelillinen esitys ei vakuuttanut ollenkaan varsinkaan viimeistelyn osalta, mutta Luis Enriquen miehistö sai kuitenkin haluamansa täyden pistepotin ja Barcelona nousi voittonsa ansiosta toiseksi sarjassa.
Barcelona-Granada 1-0
1-0 Rafinha (48.)
LUE MYÖS:
- Sport: Barcelona aloittamassa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Sergio Busquets: Cesc Fàbregas voi valmentaa tulevaisuudessa Barcelonaa
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan

- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”