Sevilla kohtasi todella ikäviä uutisia. Edustusmiehistön mukaan kuluvaksi kaudeksi nousseen Carlos Fernándezin kausi on ohi.

20-vuotias seuran oma kasvatti loukkasi polvensa vakavasti kaksi viikkoa sitten, mutta siitä kuntoutuminen ei ole sujunut odotetulla tavalla, joten Fernández joutuu menemään leikkaukseen ensi tiistaina. Fernández sai pahan tällin oikeaan polveensa joukkueharjoituksissa ja pelaaja jouduttiin kantamaan paarien avulla ambulanssiin. Alustavien tietojen mukaan poissaoloaika on kuuden ja kahdeksan kuukauden välimaastossa.

Seitsemän kertaa Sevillan edustusmiehistössä esiintynyt Fernández teki avausmaalin pääsarjatasolla Las Palmas -kotivoitossa, kun oman kasvatin lisäaikamaali siivitti isännät voittoon.