Andrés Iniesta lähestyy Espanjan maaottelutilaston kärkeä
Kuva: Getty Images
Espanjan keskikentän maestro Andrés Iniesta pelasi sunnuntaina Albaniassa jo 115. A-maaottelunsa. Samalla pallotaituri ohitti Espanjan kaikkien aikojen maaottelutilastossa Xabi Alonson ja nousi kyseisellä listalla top 5:een.
32-vuotias Iniesta voi hyvinkin ehtiä napsimaan listalta vielä kaksi nimeä ja nousta Espanjan kolmanneksi kokeneimmaksi maajoukkuepelaajaksi. Maalivahti Andoni Zubizarretalla pelattuja maaotteluita on 126 ja maajoukkueesta vuoden 2014 MM-kisojen jälkeen vetäytyneellä Xavilla 133.
Kahden kärjessä on kaksi aktiivipelaajaa, joista listaykkönen Iker Casillas ei kuitenkaan ole toistaiseksi uuden valmentajan Julen Lopeteguin kaavailuihin mahtunut. ”San Ikerin” CV:stä löytyy peräti 167 pelattua A-maaottelua, joten Iniestalle ykköspaikka lienee liian kaukana. Sunnuntaina loukkaantunut 30-vuotias Sergio Ramos on pelannut 140 maaottelua, joten hän saattaa Casillasin ykköspaikkaa vielä tosissaan tavoitella.
Sadan ottelun haamurajakin on jo kahden nykypelaajan ulottuvilla. Sergio Busquetsille Albania-peli oli uran 92. A-maaottelu ja vuonna 2018 tapahtuvasta eläköitymisestään eilen ilmoittaneelle Gerard Piquélle 85.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Barcelona pöllytti Valenciaa – Lamine Yamal iski uskomattoman maalin
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen