Puolalaisseura onnitteli Cristiano Ronaldoa: ”Toivottavasti ammuksesi ovat nyt lopussa”

Euroopanmestari Portugali vieraili Pohjolassa päättämässä hyvin MM-karsintansa aloittaneen Färsaarten iloisen syksyn. Portugali lähti kotimatkalle vakuuttava 6-0 -vierasvoitto plakkarissaan. Tällä kertaa tahtipuikkoa ei kuitenkaan heiluttanut Cristiano Ronaldo, vaan avausjaksolla hattutempun viimeistellyt 20-vuotias André Silva.
Tyhjin käsin ei silti Real Madridin supertähdenkään tarvinnut saarilta lähteä. Ronaldo vastasi Portugalin neljännestä maalista ampumalla vasurillaan napakan laukauksen vajaasta 20 metristä maalivahdin käsien kautta ylänurkkaan. Maali oli Ronaldolle kaikkiaan 66. A-maaottelumaali ja kalenterivuonna 2016 11. maali 12 maaottelussa.
Toisen puoliajan alkajaisiksi joku fani sai haluamansa, sillä madeiralainen antoi kentälle rynnänneen katsojan ottaa selfien ihailemansa pelimiehen kanssa.
Myös Real Madridin seuraavan Mestarien liiga – vastustajan Legia Varsovan leirissä oltiin hereillä. Kasper Hämäläisen seurasta nimittäin lähetettiin Ronaldo erikoinen ”onnittelu” maalista. Samalla Legia toivoi, että Ronaldolta olisivat päässeet ”ammukset loppumaan”.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi