Atlético Madrid kaatoi vakuuttavasti lauantai-iltapäivänä Sportingin kotonaan jopa 5-0. Peliään ja tuloksiaan jatkuvasti parantava Atlético juhlisti samalla monia merkkipaaluja kauden toisessa kotiottelussaan.

Punavalkoisten seurapresidenttinä toimivalle Enrique Cerezolle Sporting-ottelu oli 700. Atléticon johdossa. 68-vuotias madridilainen valittiin seurapresidentiksi alkuvuodesta 2003 ja Cerezo on Atleti-historian menestyksekkäin presidentti. Cerezon alaisuudessa Atlético on voittanut kaksi kertaa Eurooppa-liigan ja UEFA:n Supercupin, kertaalleen Copa del Reyn, sarjamestaruuden ja Espanjan Supercopan. Atlético on myös yltänyt harmaantuneen herrasmiehen johdolla kahdesti Mestarien liigan finaaliin.

Kannattajien lemmikkinä pidetty Fernando Torres osui kahteen otteeseen Sportingia vastaan ja siirtyi siten seuran historian viidenneksi eniten maaleja tehneeksi pelaajaksi. Punavalkoisia värejä lapsuudesta asti kantanut Torres on viimeistellyt 111 maalia Atléticolle. El Niñon seuraava henkilökohtainen tavoite on ohittaa maalintekijätilastoissa neljäntenä oleva Joaquín Peró, joka on maalin Torresia edellä. Samalla Torres on kolmen ottelun päässä siitä, että Espanjan maajoukkuelegendasta tulisi Atletin historian kolmanneksitoista eniten otteluita pelannut pelaaja.

Atléticon juniorituotannon yhtenä suurimmista lahjakkuuksista pidetty Koke pelasi lauantaina uransa 300. ammattiottelun, vaikka seuran kasvatti on vasta 24-vuotias. Koko uransa Atletissa pelanneesta Kokesta tulee siten todennäköisesti lähivuosina koko seuran historian eniten otteluita pelannut pelaaja.

Hieman nuorempaa ikäluokkaa edustava Saúl pelasi sadannen ottelunsa Atléticon paidassa. Periaatteessa viimeisen puolen vuoden aikana roolinsa tähtiin nostanut maajoukkuedebytantti on nykyään hankkinut itselleen selvän avauspelaajan roolin. Se oli vielä kaukainen haave vuosi sitten, joten nuorukaisen kehittyminen on ollut loisteliaalla tasolla.

Torresin kanssa joukkueen kokeneempaa kaartia edustava Gabi pelasi Atleti-uransa 322. ottelun ja nousi kolmanneksitoista Atléticon ottelumäärätilastoissa. Jos keskikenttäpelaajan normaali pelitahti jatkuu, niin seuran omasta kasvatista tulee keväällä koko seuran eniten otteluita pelannut pelaaja.