Athletic haki täyden pistepotin Deportivolta Raúl Garcían osumalla, joka oli varmasti yksi navarralaisen uran ikimuistoisimmista. Atlético Madridissa 329 ottelua pelannut voimahyökkääjä siirtyi vuosi sitten pääkaupungista Bilbaon kuvankauniisiin maisemiin. García kommentoi vierasvoittoa El Desmarquelle ja Tiempo de Juegolle.

– Voitto antoi meille itseluottamusta ja samalla otti meiltä painetta pois. Olemme loppujen lopuksi esiintyneet paremmin ottelu ottelulta. Ajatuksemme oli voittaa tämä ottelu ensimmäisen kahden ottelun jäljiltä. Meidän pitää tietenkin jatkaa voittojen tiellä, koska ne tuovat aina kolme pistettä lisää ja yritämme parantaa silti seuraavaa ottelua ajatellen. Sain kuulla, että maalini syntyi 32 metristä. Ne ovat vaikeita laukauksia, jotka menevät lopulta todella harvoin maaliin. Se oli puhdas laukaus ja mietin välittömästi, että se voisi jopa mennä maaliin. Joukkueena luotamme itseemme täysin, vaikka hävisimme Gijónissa ja kotona Barcelonalle. Pitää vain jatkaa työskentelyä.

Garcían taklaus Joseluun puolen tunnin kohdalla säikäytti useita pahemman kerran ja viimeisimpien tietojen mukaan vamma saattaa olla vakava. García kommentoi rauhallisesti tapahtunutta.

– Puhuin ottelun jälkeen Joselun kanssa ja pyysin tietenkin anteeksi, koska menin tilanteeseen hieman myöhässä enkä halunnut satuttaa häntä. Toisaalta jalkapallo on tälläistä ja minulle kävi samalla tavalla viime kaudella. Joselu menee huomenna tarkempiin tutkimuksiin ja jos jotain vakavaa löytyy, niin se on äärimmäisen ikävä juttu.