Maalilla synttäreitään juhlistanut Villarreal-hyökkääjä Sansone: ”Sopeutumisaika oli turhan lyhyt”
Kuva: Getty Images
Villarrealin kesällä riveihinsä hankkima italialaishyökkääjä Nicola Sansone viimeisteli lauantaina Malagan verkkoon uransa ensimmäisen La Liga -osuman. Saksassa syntynyt ja Bayern München -organisaatiossa juniorina pelannut Sansone myöntää kuitenkin, että sopeutumisaikaa olisi saanut olla enemmänkin.
-Sisääntuloni joukkueeseen oli vähän turhan hektinen, enkä ehtinyt harjoittelemaan joukkueen kanssa juurikaan ennen pelaamista. Oloni on kuitenkin hyvä ja olen koko ajan paremmin sisällä joukkueessa, Sansone kommentoi pelin jälkeen Mundo Deportivolle.
-Totta puhuen asioita helpottaa, kun voin nähdä, että tässä joukkueessa kaikki kuviot ovat selkeitä.
Eilen 25 vuotta täyttänyt ja maalinsa edesauttamalla 2-0 -voitolla merkkipäivää juhlistanut Sansone pelasi kolme edellistä kautta Serie A:n viime kauden yllätysjoukkueessa Sassuolossa. Hän on myös ehtinyt debytoida jo Italian maajoukkueessakin. Seuraava haaste on edessä olevat Eurooppa-Liigan lohkovaiheen ottelut, joista ensimmäinen on edessä tulevana torstaina Sami Hyypiän entistä seuraa Zürichiä vastaan.
-Toivon, että voin jatkaa pelaamistani samalla tasolla. On hyvin tärkeää voittaa avainasemassa oleva lohkovaiheen avausottelu, Sansone painottaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti