Huimasti kesän aikana muuttunut Sevilla ilmoitti siirtoikkunan loppuhetkillä lainanneensa Samir Nasrin Manchester Citystä. Nasri julkistettiin virallisesti seuran uutena pelaajana eilisessä lehdistötilaisuudessa, jossa pelaaja avasi vaikeaa viime kauttaan ja odotuksiaan alkaneesta kaudesta.

– Viime kausi oli äärimmäisen vaikea minulle niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Olin paljon loukkaantuneena ja sen aikana keskitin voimani akkujeni lataamiseen.

– Olen oppinut paljon viimeisen vuoden aikana. Minulla on valtavasti intoa päästä pelaamaan, ja teen ehdottomasti parhaani kentällä. (Päävalmentaja Jorge) Sampaolin hyökkäävä pelitapa sai minut tulemaan tänne. Puhuin valmentajan kanssa ja hän kertoi peluuttavan minua vasemmalla ja oikealla laidalla sekä piilokärkenä.

– Manchester City yritti viimeiseen asti pitää minut siellä, mutta olin päättänyt lähteä ja Sevilla oli mielenkiintoinen vaihtoehto. Tämä seura on sarjan neljän parhaan joukossa ja sen takia valitsin ennemmin Sevillan, kuin Besiktasin. En tosin tunne yhtään tätä kaupunkia, mutta Jesús Navas kertoi minulle paljon helpottavia asioita.