Atlético Madridin tilanne on tuttu. Diego Simeonen ryhmä lähtee taas kauteen ”kahden ison haastajana”. Nyt joukkueen materiaali on kuitenkin vielä aiempaa parempi Juhliiko Atléti keväällä mestaruutta?

Viime kausi

Vuosi sitten Atléti oli tietyllä tapaa samassa tilanteessa kuin nytkin. Taspainoinen tilanne Simeonen johdolla, mutta resurssipuolella kaukana kahden suuren takana. Ihan kauden alussa oli vähän tuloksellista haparointia, mutta toisaalta pistemenetykset tulivat kovia joukkueita vastaan. Melko pian Los Colchoneros vakiinnutti asemansa sarjakakkosena.

Sitä kesti itse asiassa hyvin pitkään. Barcelonalle Atléti hävisi kauden molemmat sarjaottelut, mutta Derbi madrileñoista joukkue pelasi ensimmäisen tasan ja voitti toisen. Koko kärkikolmikko eteni rinta rinnan kauden viimeisille kierroksille. Ratkaiseva pistemenetys tuli toiseksi viimeisellä kierroksella, kun Atlético hävisi sarjasta pudonneelle Levantelle. Lopulta Barcelona keräsi 91, Real 90 ja Atlético 88 pistettä. Villarreal jäi Atlétista peräti 24 pisteen päähän.

La Ligassa Atléti pääsi harmillisen lähelle, aivan kuten Mestarien liigassa. Alkulohkosta joukkue eteni helposti jatkoon. Neljännesvälierissä Rojiblancos sai maistaa omaa lääkettään, ja PSV ylsi rangaistuspotkukilpailuun. Siinä Atlético oli parempi ja eteni puolivälieriin Barcelonaa vastaan. Barca voitti avausosan, mutta Atléti vei toisen ja voitti otteluparin maalein 3-2. Välierissä kaatui toinen ennakkosuosikki – Bayern München – vierasmaalisäännön turvin. Ja sitten tuli finaali. Taas Real Madridia vastaan, aivan kuten kaksi vuotta aiemmin. Atléti pakotti pelin jatkoajalle ja vielä rankkareille. Neljäntenä laukonut Juanfran epäonnistui ainoana, ja voittoa juhli jälleen Real.

Copa del Reyssä Atléticon taival katkesi hieman yllättäen Celta Vigoa vastaan. Puolivälierien avausosa päättyi tasan, ja toisen osan Celta vei maalain 3-2.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Borja Bastón (Swansea)

Myynti, jolla saatiin paikattua hankinnoista syntynyttä kassavajetta. 23-vuotias keskushyökkääjä iski viime kauden lainapestin aikana Eibarille 18 liigamaalia. Monessa joukkueessa tällaiselle maaliruiskulle olisi tarvetta, mutta jos kokoonpanossa ovat jo Antoine Griezmann ja Kévin Gameiro, ei Bastónille ole käyttöä. Sitä paitsi hyvin menneen kauden jälkeen Atléti sai hyökkääjästä ison summan, 18 miljoonaa euroa.

Leo Baptistão (Espanyol)

On pidetty lupaavana, muttei ole ihan pystynyt lunastamaan odotuksia. Viime kaudella lainalla Villarrealissa. 34 ottelussa kuusi maalia. Nyt ei Atléti enää odota; myytiin 3,5 miljoonalla eurolla Espanyoliin.

Josuha Guilavogui (Wolfsburg)

Oli kolme vuotta sitten iso hankinta, sillä tuli Atlétiin 10 miljoonan euron kaupassa. Puolustava keskikenttämies on pelannut viimeiset 1,5 vuotta lainalla – ensin St. Etiennessä ja sittemmin Wolfsburgissa. Nyt lopullisesti Wolfsurgiin.

Sílvio (Wolverhampton)

Sílviostakin odotettiin enemmän. Kehityskäyrä kävi kuitenkin jo aikaa sitten selväksi. Pelannut viimeiset kolme kautta lainalla, nyt Englannin Mestaruussarjaan.

Jesús Gámez (Newcastle)

Englannin Mestaruussarjaan siirtyi toinenkin laitapakki. Viime kaudella vastuuta 10 liigaottelussa. Ei mikään merkittävä menetys.

Bono (Girona)

Marokkolaismaalivahti pelasi kaksi viimeisintä kautta lainalla Real Zaragozassa. Ei käyttöä Atlétissa, ura jatkuu La Liga 2:n Gironassa.

Luciano Vietto (Sevilla, laina)

Osa Gameiro-kauppaa. Ja itse asiassa ihan hyvä pelaajan kehityksen kannalta, että päätyi ”pelinappulaksi”. Oli viime kaudella kolmosvaihtoehto kärkeen. Ei olisi Atlétissa saanut kovin paljon vastuuta alkavalla kaudella.

Matías Kranevitter (Sevilla, laina)

Samat sanat pätevät Kranevitteriin. Puolustava keskikenttäpelaaja on jo murtautunut Argentiinan maajoukkueeseen, mutta Atlétin avaukseen pääseminen on vaikeampaa. Sevillassa peliaikaa tulee todennäköisesti enemmän kuin mitä Atlétissa olisi tullut.

Santos Borré (Villarreal, laina)

20-vuotias keskushyökkääjä on vielä kauempana avauskokoonpanon paikasta kuin Vietto. Pelaa ensi kauden lainalla Villarrealissa, jossa voi saada kohtuullisen hyvin peliaikaa.

Axel Werner (Boca Juniors, laina)

20-vuotias maalivahti ostettiin aiemmin tänä kesänä Argentiinasta 800 000 eurolla. Pelaa alkavan kauden lainalla Boca Juniorsissa.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Kévin Gameiro (Atlético Madrid)

Yksi koko kesän siirtoikkunan isoimpia kauppoja. Tiettävästi muun muassa Barcelonakin oli Gameiron perässä, mutta keskushyökkääjä valitsi Atléticon. Los Colchoneros maksoi pelaajasta 32 miljoonaa euroa. 29-vuotias hyökkääjä takoi viime kaudella 52 ottelussa 29 maalia. Vahvistaa merkittävällä tavalla Rojiblancosin hyökkäyspäätä.

Nicolás Gaitán (Benfica)

Toinen erittäin mielenkiintoinen hyökkäyspään vahvistus. Vasen laitahyökkääjä maksoi Atléticolle 25 miljoonaa euroa. Vasempana laitahyökkääjänä operoiva Gaitán iski viime kaudella 37 ottelussa tehot 11+20. Nopea, hyvä haastaja, erinomainen syöttövalikoima.

Sime Vrsaljko (Sassuolo)

Iso investointi tämäkin. 24-vuotias oikea pakki saapui Atléticosta 16 miljoonalla eurolla. Laidan väsymätön sahaaja, joka korvaa tulevaisuudessa Juanfranin?

Diogo Jota (Pacos Ferreira)

Vasta 19-vuotias vasen laitahyökkääjä. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa 31 ottelussa tehot 12+8. Lähteekö vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista lainalle?

Fernando Torres (AC Milan)

Laina umpeutui, mutta Torres jatkaa Atlétissa. Heräili viime kaudella jossain määrin pelillisestä koomastaan. Gameiron tulon takia peliaika aiempaa enemmän kortilla.

Javier Manquillo (Marseille, laina päättyi)

Vrsaljkon myötä Manquillon tie oikean pakin tontille alkaa olla tukossa. Kenties tuuraajaksi puolustuksen vasemmalle laidalle?

Alessio Cerci (Genoa, laina päättyi)

Kaksi vuotta sitten tehty hutihankinta. Pelannut viimeiset 1,5 vuotta lainalla. Hyvin mahdollinen lähtijä kesän siirtoikkunan aikana. Nykyinen sopimus umpeutuu ensi kesänä.

Bernard Mensah (Getafe, laina päättyi)

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja hankittiin vuosi sitten Portugalista. 21-vuotias Mensah pelasi viime sesongin lainalla Getafessa. Vastuu jäi hyvin marginaaliseksi. Tulevaisuus on aika lailla auki.

Emiliano Velázquez (Getafe, laina päättyi)

Kaksi vuotta sitten Atlétiin ja Mensahin tavoin lainalle Getafeen. 22-vuotiaan topparin vastuu jäi viime kaudella melko epäsäännölliseksi. Kehitystä olisi vielä tultava ennen kuin Velázquezille avautuu paikka Atléticon pelaavaan kokoonpanoon.

Joukkueen vahvuus

Atléticon kollektiivinen puolustaminen on kenties maailman parasta. Joukkue pystyy yksinkertaisesti sulkemaan vastustajan pois parhaalta maalintekoalueelta. Atlétin vastustajien laukauksista 55 prosenttia tuli viime kauden La Ligassa keskisektorilta. Lukema oli sarjan pienin. Lisäksi Atlétin vastustajien laukauksista vain neljä prosenttia tuli viiden metrin boksin sisältä. Sekin oli sarjan pienin lukema. Ei siis ihme, että Rojiblancosin verkko soi La Ligassa vain 18 kertaa. Sen päälle on hyvä rakentaa.

Toinen merkittävä vahvuus löytyy kesähankintojen myötä hyökkäyspäästä. Nyt on betonipuolustuksen lisäksi reilusti tulivoimaa – ainakin paperilla. Antoine Griezmann, Kévin Gameiro, Nicolás Gaitán, Yannick Carrasco, Koke. Materiaali kestää vertailun lähes kaikkiin maailman joukkueisiin.

Joukkueen heikkous

Hidas, pallonhallinnan kautta tapahtuva hyökkääminen aiheuttaa yhä haasteita. Eli jos vastustaja pelaa Atlétin aseilla, on madridilaisjoukkue pulassa. Se nähtiin viime kaudella esimerkiksi Mestarien liigan pudotuspeleissä PSV:tä vastaan.

Valmennus

Diego Simeonesta on sanottu lähes kaikki. Vaatii pelaajiltaan paljon työntekoa – ensin puolustus- ja vasta sitten hyökkäyssuuntaan. Myös hyökkääjiltä. Atléti pyrkii riistämään pallon lähellä vastustajan maalia, mutta tarvittaessa joukkue valuu hyvin tiiviiseen blokkipuolustukseen. Ja siitä on sitten Barcelonan ja Real Madridinkin vaikeaa murtautua läpi.

Ehkä mielenkiintoisin kysymys liittyy Atlétin pelaajaryhmitykseen. Se oli aiemmin melko selkeästi 4-4-2. Viime kaudella alettiin yhä enemmän käyttää 4-3-3:a. Uudet hankinnat viittaisivat siihen, että 4-3-3 voisi olla valinta tulevaisuutta ajatellen. Nyt siihen ainakin olisi pelaajia. Keskikentällä esimerkiksi Gabi, Augusto Fernández ja Koke, ja hyökkäyskolmikkona Griezmann, Gameiro sekä Gaitán.

Tärkein pelaaja

Antoine Griezmann

Noussut parissa vuodessa yhdeksi maailman kuumimmista hyökkääjistä. Pelasi viime kaudella jokaisessa liigaottelussa ja takoi komeat tehot 22+5. Siihen perään voitti EM-kisojen maalipörssin kuudella osumalla. Jatkossa odotetaan vielä enemmän. Eikä ole mitään syytä olettaa, että maalimäärät laskisivat, kun ympärille kasataan aiempaa yhä parempia pelaajia.

Arvio

Atlético vahvistuu vuosi vuodelta. Aiempina vuosina joukkue on antanut materiaalitasoitusta mutta pystynyt paikkaamaan sitä erinomaisella pelitapavalinnalla. Pikku hiljaa tilanne alkaa olla se, ettei Atléti enää anna edes kovin paljon materiaalitasoitusta. Ihan minimissään sijoittuu kolmanneksi. Mutta jos yksittäisten otteluiden voittomarginaali alkaa kasvaa (tasapelit kääntyvät helpommin voitoiksi), ja jos pystyy voittamaan Barcan ja Realin keskinäisissä peleissä, voi taistella mestaruudesta. Cupeissa Atléti on valmis menemään päätyyn asti.

Kokoonpano

Maalivahdit

Jan Oblak
Miguel Ángel Moyà
André Moreira

Puolustajat

Diego Godín
José Giménez
Stefan Savic
Lucas Hernández
Emiliano Velázquez
Filipe Luís
Sime Vrsaljko
Juanfran
Javier Manquillo

Keskikenttäpelaajat

Augusto Fernández
Thomas Partey
Koke
Saúl Ñíguez
Gabi
Tiago
Bernard Mensah
Nicolás Gaitán
Diogo Jota
Óliver Torres

Hyökkääjät

Yannick Carrasco
Alessio Cerci
Antoine Griezmann
Ángel Correa
Kévin Gameiro
Fernando Torres

Päävalmentaja

Diego Simeone